LÄHDE: NNR 2004 , kappale 30, sivut 323 - 325. ISBN 92-893-1026-6.
Suositukset
Tausta
Fysiologia ja aineenvaihdunta
Tarve ja saantisuositus
Suurin hyväksyttävä saanti. Myrkyllisyys.
Ravintolähteet ja saanti
- Suositukset
Saantisuositus (RI) 600 mg vuorokaudessa.
Keskimääräinen tarve (AR) 450 mg vuorokaudessa.
Alin hyväksyttävä saanti (LI) 300 mg vuorokaudessa.
Miehet:
Saantisuositus 8RI) 600 mg vuorokaudessa.
keskimääräinen tarve (AR) 450 mg vuorokaudessa.
Alin hyväksyttävä saanti(LI) 300 mg vuorokaudessa.
Lapset
2-5 vuotiaat: 470 mg vuorokaudessa.
6-9 vuotiaat: 540 mg vuorokaudessa.
10-13 vuotiaat: 700 mg vuorokaudessa.
- Tausta
- Fysiologia ja aineenvaihdunta
Fosforin imeytyminen tapahtuu mahdollisesti useilla eri mekanismeilla ja osin kalsiumiin liittyneenä. Ravintoperäiset fosforiyhdistykset ovat hydrolysoituneita, joten enin fosfori imeytyy epäorgaanisina fosfaatteina. Kokonaisimeytymisen on raportoitu tapahtuvan aikuisilla 55 - 70 prosenttisesti sekä vauvoilla ja lapsilla 65- 90-prosenttisesti. Mutta niukasti liuenneitten fosforiyhdisteitten kuten fytaattien imeytyminen on arvioitu matalaksi. Näyttää siltä, ettei ole olemassa sopeutumismekanismia (adaptive mechanism) , mikä kohentaisi fosforin imeytymistä matalan saannin aikana. Plasman fosforipitoisuus on jokseenkin vakio (0.8- 1.4 mmol/L) ja säätyy munuaiserityksellä. D-vitamiinistatus vaikuttaa imeytymiseen: kalsitrioli lisää fosforin imeytymistä ja kalsitriolin vähenemä alentaa fosforin imeytymistä.
Hydroksiapatiitti (hydroxyapatite) sisältää fosforia ja kalsiumia suhteessa 1:2. Luustossa on hydroksiapatiitti kaikkein tärkein epäorgaaninen osatekijä. Lisäksi fosforilla on tärkeitä solunsisäisiä säätelytehtäviä ja se on kaikkein biokemiallisten pääluokkien yhdisteitten rakennetekijä. Monessa aineenvaihduntareaktiossa on keskeistä fosforyloiminen (phosphorylation) ja fosfaatin irrottaminen (dephosphorylation). Tällaiseen tarvittava energia tulee energisistä fosforisidoksista kuten ATP, adenosiinitrifosfaatti, ja CrP, kreatiinifosfaatti. Fosforiyhdisteet "fosfaattipuskurina" osallistuvat solujen sisäiseen ja väliseen happoemästasapainon säätelyyn.
Rakenteissa fosforia esiintyy fosfolipideinä (PL) useimpien biologisten solukalvojen pääkomponentteina; solutumassa fosforia on nukleotideissa sekä tumahapoissa eli nukleiinihapoissa (DNA, RNA) . Hyvin pieni mutta tärkeä osa kehon fosforia ( alle 0.1 %) on epäorgaanisena fosfaattina pääasiassa veressä ja solunulkoisessa nesteessä.Hydroksiapatiitti (hydroxyapatite) sisältää fosforia ja kalsiumia suhteessa 1:2. Luustossa on hydroksiapatiitti kaikkein tärkein epäorgaaninen osatekijä. Lisäksi fosforilla on tärkeitä solunsisäisiä säätelytehtäviä ja se on kaikkein biokemiallisten pääluokkien yhdisteitten rakennetekijä. Monessa aineenvaihduntareaktiossa on keskeistä fosforyloiminen (phosphorylation) ja fosfaatin irrottaminen (dephosphorylation). Tällaiseen tarvittava energia tulee energisistä fosforisidoksista kuten ATP, adenosiinitrifosfaatti, ja CrP, kreatiinifosfaatti. Fosforiyhdisteet "fosfaattipuskurina" osallistuvat solujen sisäiseen ja väliseen happoemästasapainon säätelyyn.
Fosforin kokonaismäärä kehossa on noin 800- 1200 grammaa. Tästä noin 85% on luustossa ja muu osa kautta kehon tasaisesti jakautuneena.
Fosforin puutetta on havaittu vain liian varhain syntyneillä vauvoilla, vähäsisältöisen parenteraalisen ravitsemuksen aikan, anorexiassa sekä käytettäessä suurta määrää alumiinihydroksidia haponvastaisena lääkityksenä, sillä se sitoo fosforia ja antagonisoi imeytymistä. Näissä tilanteissa on havaittu lihasheikkoutta, ruokahalunpuutetta (anorexia) pahoinvointia ja luuston kalkin irtoamista ( decalcification).
Fosforin puutetta on havaittu vain liian varhain syntyneillä vauvoilla, vähäsisältöisen parenteraalisen ravitsemuksen aikan, anorexiassa sekä käytettäessä suurta määrää alumiinihydroksidia haponvastaisena lääkityksenä, sillä se sitoo fosforia ja antagonisoi imeytymistä. Näissä tilanteissa on havaittu lihasheikkoutta, ruokahalunpuutetta (anorexia) pahoinvointia ja luuston kalkin irtoamista ( decalcification).
- Tarve ja saantisuositus
Tarkkaa fosforintarvetta ei tiedetä. Jotta plasmapitoisuus 0.8 mmol litrassa pysyisi yllä, niin tähän riittää aikuisella 400 mg fosforia päivittäin.
EU SCF ehdottaa, että fosforin saannin tulisi molaarisesti vastata kalsiumin saantia ja senmukaisesti esittää keskimääräiseksi fosforintarpeeksi 400 mg vuorokaudessa ja väestön saantisuosituksen viitearvoksi 550 mg vuorokaudessa.
EU SCF ehdottaa, että fosforin saannin tulisi molaarisesti vastata kalsiumin saantia ja senmukaisesti esittää keskimääräiseksi fosforintarpeeksi 400 mg vuorokaudessa ja väestön saantisuosituksen viitearvoksi 550 mg vuorokaudessa.
US FNB (käyttäen kriteerinä seerumin epäorgaanisen fosforin tasoa) asettaa arvioiduksi keskimääräiseksi fosforintarpeeksi (Estimated Average Requirement, EAR) 580 mg vuorokaudessa sekä miehille että naisille, jotka ovat 19- 70 vuotiaita.
Tästä tulee saantisuositus RDA ( Recommended Daily Allowance) 700 mg sekä miehille että naisille soveltaen variaatiovakiota 10%.
Nuorille, 9-18 vuotiaille saantisuositus (RDA) on 1250 mg fosforia vuorokaudessa, kriteereinä sekä ravitsemukselliset tiedot että kasvun aiheuttamat arvioidut lisätarpeet.
Tästä tulee saantisuositus RDA ( Recommended Daily Allowance) 700 mg sekä miehille että naisille soveltaen variaatiovakiota 10%.
Nuorille, 9-18 vuotiaille saantisuositus (RDA) on 1250 mg fosforia vuorokaudessa, kriteereinä sekä ravitsemukselliset tiedot että kasvun aiheuttamat arvioidut lisätarpeet.
NNR1996 asetti fosforin saantisuosituksen (RI) 600 milligrammaksi vuorokaudessa sekä miehille että naisille. Senjälkeen ei ole tullut olennaista uutta tietoa, mikä aiheuttaisi tarpeen muuttaa näitä arvoja. Tämä saantitaso heijastaa sitä käsitystä, että ekvimolaarista suhdetta kalsiumin ja fosforin kesken pidetään suositusperusteena. Yksi(1) millimooli kalsiumia on 40 milligrammaa ja yksi(1) millimooli fosforia on 30.9 milligrammaa. Lasten saantisuositus (RI)- arvoja asetetaan ja perustellaan saman ajattelutavan mukaan.
- Fosforin suurin hyväksyttävä saanti ja myrkyllisyys
Terveissä aikuissa fosforin tehokas säätyminen munuaiserityksen kautta estää fosforia kertymästä kehoon. Sairaalloisissa tiloissa plasman fosforin ollessa kroonisesti koholla on havaittu kuitenkin kalkkeutumia pehmeissä kudoksissa . Akuutti hyperfosfatemia saattaa johtaa hypokalsemiaan ja kramppeihin.
Suhde kalsiumin ja fosforin kesken on paljon kriittisempi vauvoilla eikä sen tulisi ylittää viitearvoa 0.9:1 - 1.7:1 (mmol/mmol).
Aikuisen maksimaalinen siedettävä päivittäinen fosforinsaanti on noin 70 mg/ kg kehonpainoa.
Suhde kalsiumin ja fosforin kesken on paljon kriittisempi vauvoilla eikä sen tulisi ylittää viitearvoa 0.9:1 - 1.7:1 (mmol/mmol).
Aikuisen maksimaalinen siedettävä päivittäinen fosforinsaanti on noin 70 mg/ kg kehonpainoa.
US FNB ( US Food and Nutrition Board) on asettanut siedettäväksi ylärajaksi ( Tolerable Upper Intake level, TUL) 4000 mg/ vuorokaudessa.
EU SCF ( EU Scientific Committee on Food) ei ole kuitenkaan derivoinut ylintä siedettävää tasoa fosforin saantitasosta.
NNR komitea on tietoinen kansainvälisestä pohdinnasta ravinnon kalsiumin ja fosforin suhteen kliinisestä merkityksestä. US suosituksista viimeiset kumoavat sellaisen suhteen kaiken relevanssin ja toiset taas kyseenalaistavat tällaisen päätelmän.
Erityinen pohdinnanaihe on, saattaako runsasfosforinen, matalakalsiuminen ravinto aiheuttaa ihmisellä hypokalsemiaa ja ( tai) sekundääristä hyperparatyreoidismia, mikä sitten osaltaan vaikuttaisi monessa länsimaassa enenevää osteoporoosia
Fosforipitoisten elintarvikkeen lisäaineen käyttö elintarvikkeen valmistuksessa saattaa olla merkitsevästi osana joidenkin yksilöiden fosforinsaannissa, mutta tämän seikan kliinisestä merkityksestä ei ole laajaa tietoa.
EU SCF ( EU Scientific Committee on Food) ei ole kuitenkaan derivoinut ylintä siedettävää tasoa fosforin saantitasosta.
NNR komitea on tietoinen kansainvälisestä pohdinnasta ravinnon kalsiumin ja fosforin suhteen kliinisestä merkityksestä. US suosituksista viimeiset kumoavat sellaisen suhteen kaiken relevanssin ja toiset taas kyseenalaistavat tällaisen päätelmän.
Erityinen pohdinnanaihe on, saattaako runsasfosforinen, matalakalsiuminen ravinto aiheuttaa ihmisellä hypokalsemiaa ja ( tai) sekundääristä hyperparatyreoidismia, mikä sitten osaltaan vaikuttaisi monessa länsimaassa enenevää osteoporoosia
Fosforipitoisten elintarvikkeen lisäaineen käyttö elintarvikkeen valmistuksessa saattaa olla merkitsevästi osana joidenkin yksilöiden fosforinsaannissa, mutta tämän seikan kliinisestä merkityksestä ei ole laajaa tietoa.
- Ravintolähteet ja saanti
Viljoissa ja palkokasveissa on huomattavsti fosforia fytiinissä eli inositolihexafosfaatissa, mikä ei ole sitä kaikkein saatavinta fosfaattia.
Fosforiyhdisteitä käytetään elintarvikkeen lisäaineissa. esim. niiten vettä sitovien ominaisuuksien takia.
Pohjoismainen dieetti antaa runsaasti fosfaatteja 1500- 2000 mg/ 10 MJ/vrk .
Päivitys 2011-11-23
www.Fineli Fi selvittää missä on eniten fosfaatteja
1 kommentar:
Ensiksi, suuri kiitos blogistasi. Erinomaisen paljon tiivistettyä tietoa!
Mutta saisinko vaivata eräässä asiassa? Nimittän Ca/P-suhteesta. Googletuksen perusteella jo viime vuosisadan alussa oli selviö, että (lähes lajista riippumatta, vasikoilla korkeampi jne.) suhteen pitäisi olla välillä 1:1 - 2:1. Mutta yhtä pientä tiedonmurua en ole onnistunut löytämään, koska se lienee niin itsestäänselvyys. Ainakin muille kuin minulle...
Miksi kalsiumia on oltava enemmän kuin fosforia? Estääkö fosfori jotenkin kalsiumin imeytymisen, vai mennäänkö ionien tasolle? Vai onko kyse "vain" niin yksinkertaisesta asiasta, että jos ravinnossa on enemmän fosforia kuin kalsiumia, niin luuston on luovutettava kalsiumia, jotta veren kalsium-määrä pysyisi oikeana fosforin noustessa liian korkeaksi?
Skicka en kommentar