Kehon alkuaineista

Kehon alkuaineet, makro- ja mikroelementit

• Mistä elementeistä ihmiskeho on koostunut?

Tässä on hyvä katsoa jaksollista (periodista) alkuainejärjestelmää ja silloin havaitsee että ihmisen alkuaineet ovat taulukon pienikokoisesta päästä stabiileja molekyylejä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaksollinen_j%C3%A4rjestelm%C3%A4

Prosentuaaleja määriä ilmoitetaan erilaisi fysiologian teoksissa. esim seuraavasti

• Happi (Oxygen,OXYGENUM, O) 65%,
• Hiili (Carbon, CARBONUM, C) 18%,
• Vety (Hydrogen, HYDROGENUM,H) 10%,
• Typpi (Nitrogen,NITROGENUM, N) 3%,
• Kalsium, Calcium(Ca) 1.5%,
• Fosfori, Phosphorus (P) 1.2 %,
• Kalium, Potassium(K) 0.2%,’
• Kloridi, Chloride CHLORIDUM, Cl) 0.2%,’
• Rikki ( Sulfur, SULPHURUM, S) 0.2 %,
• Natrium, Sodium (NATRONUM, NATRIUM, Na) 0.1%,’
• Magnesium (MAGNESIUM, Mg) 0.05%
• Rauta, (Iron, FERRUM, Fe) 0.05%,

Nämä protoplasmamme peruselementit (NNR 2004 mukaan)
ovat tiettyjä alkuaineita luonnollisesta järjestelmästä, sen alkupäästä, pienehköjä atomeja , jodin (Iodine, I) ollessa kooltaan isoin kehon normaali alkuaine (Mp.127).

Kun ihmiskehon paino on 70 kiloa, siinä on seuraavia pääalkuaineita: O, H, C, N
täten:
VETYÄ (Hydrogenum, H) noin 6.5 - 7 kiloa (10%)
HAPPEA ( Oxygenum, O) noin 43.5 - 45.5 kiloa (65%)
Tämä vety ja happi esiintyy pääasiassa kehon vesimolekyyleinä, H2O
HIILTÄ ( Carbonum, C) on 12.6 kg - 13 kg kiloa (18%)
TYPPEÄ (Nitrogenum, N) on 2.1 kiloa (3%)

Nämä kehon pääalkuaineet ovat rakenneaineksia, joista keho pääasiassa koostuu. Suurimman osan rakenteistaan ihmisgenomin (DNA) ohjelma pystyy toteuttamaan ja syntetisoimaan, tavallisen - minkä tahansa ravinnon (= energian) - antamien osien pilkotuista yksittäisistä molekyylistä tai pätkistä käsin.
http://people.unt.edu/~hds0006/tca/index.htm

Mutta sitten on essentiellejä molekyylejä, jotka pitää saada valmiina, koska keho ei pysty niitä syntetioimaan, vaikka pystyy ottamaan vastaan ( vitamiineja). Sitten on essentiellejä mineraaleja, joita maanläheisen ihmisen keho on tottunut saamaan metaboliaansa ravinnossa ammoisista ajoista, mutta vasta nykyajan ihminen kaupungin kerrostaloissa, hygienisissä oloissa, joutuu ajattelemaan kaikkia näitä itsestään selviä seikkoja erikseen.

Neljä perus atomia (H, O, C, N) muodostavat kehossa valkuaisaineita, proteiineja. Typen N ja rikin S suhde kehossa on 6:1. Rikkiä (S) on 0.2- 9.25 % kehosta.

Fosforia fosfaatteina on kaikissa rakenteissa ( proteiineissa, fosfolipideissä, komplekseissa hiilihydraateissa. Näistä aineksista kehon kiinteä kangas kutoutuu- Raamattukin puhuu ihmisestä kuin elämän kankaaksi kudottuna. Jotkut molekyylit ovat niinkin sitkeää verkkoa että hajoittamisessa ja erittämisessäkin voi olla ongelmia.

Erityisen paljon fosfaatteja energiapakkauksissa ja DNA ja RNA rakenteessa. Sokerit ja rasvat eivät ole kehorakenteita vaan energiaa (C,H,O, joka muuttuu sulaa vedeksi ja hiilidioksidiksi takaisin, mutta kehossa niistä käsin voidaan typen N, rikin S ja fosforin P avulla tehdä kestäviä rakennemolekyylejä. Rasvoista voidaan tehdä fosfolipidejä, solukalvorakenteita ja sokereista monenlaisia mukopolysakkarideja ym. monifunktio työkaluja.

Jos ruoka sisältää vain rasvaa sokeri ENERGIAA ( C,H, O), siitä voi kuitenkin kehon aineenvaihdunnan jätetypen avulla muodostua eräitä hyödynnys- aminohappoja. Mutta on olemassa essentiellejä aminohappoja, jotka on saatava pienessä määrässä päivittäin myös jota kehon rakenteet voivat vapaasti uusiutua DNA-järjestelmän ohjelman mukaan. Keho koodaa DNA:n proteiinijärjestelmän avulla rakenteitaan osittain tarpeitten ja elinososuhteitten mukaan sopeuttaen tuottaen aminohappojen tarkalleen määrättyjä ketjuja. Näitä rakenneaminohappoja on 20 ja niistä vain noin puolet on tehtävissä hyödyntämällä ja loput on saatava ravinnossa. Tämän takia on olemassa SUOSITUKSET ravinnon proteiinista. ja SUOSITUKSET energiasta, hiilihydraatit ja rasvat eriteltyinä. On mahdollista että ei vieläkään tiedetä tarkalleen, mikä on genomin asettama todellinen vaatimus ravinnossa saatavills essentielleille aminohapoille tai muille essenteilleille osatekijöille.

DNA tuottaa välineet käsitellä rasvaa ja sokeria. Välineet ovat proteiineja, jotka DNA:n ensin tulee pitää kunnossa.Kts. näitä entsyymikuvia :
http://people.unt.edu/~hds0006/tca/index.htm


Sitruunahappokierto, betaoksidaatio ja mitokondria ( energialaitos) ovat avainsanoja kehon molekyylien perusmuokkausjärjestelmässä.
http://www.wiley.com/college/boyer/0470003790/animations/tca/tca.htm

Mitokondria on ollut jokin alkumaailman bakteeri tai hiiva, joka on sopeutunut ihmiseen ja tuottaa ihmiselle energiaa. Ilman mitokondiroita ihminen ei voi elää. Ihmisellä on suolistoflora myös, mutta mitokondria on "solun sisäinen flora".
http://www.annualreviews.org/na101/home/literatum/publisher/ar/journals/content/bioeng/2001/bioeng.2001.3.issue-1/annurev.bioeng.3.1.57/production/images/medium/be03_0057_1.gif

• VESI H2O

Ihminen on kehossaankin vesimiljöössä kuten planeettamme on universumin ehkä ainoa vesiplaneetta.
70 kiloinen tarvitsee vettä päivittäin lisää 30 ml / kg = 2100 ml (standardioloissa) .
(Vastasyntynyt tarvitsee vettä 120 ml/ painokiloa kohden)

• Kehon kahdeksan tärkeää alkuainetta

Muun kehon painon jakaa lähinnä seuraavat KAHDEKSAN ALKUAINETTA, jotka esiintyvät enimmäkseen joneina ja suolojen osina : Ca, P, Cl, Na, K, S, Mg, F

• KALSIUM ( Calcium, Ca++).

Kalsiumin kokonaismäärä kehossa on aikuisilla naisilla noin 1000 grammaa ja miehillä 1200 grammaa.Suurin osa 99% siitä on hampaissa ja luustossa. Loput ovat helposti vaihtuvana aitiona veressä ja solunulkoisissa nesteissä sekä soluissa. Tätä vuorovaihtoa kehossa luun ja liuenneen kalsiumin aitioitten välillä tapahtuu noin 700 mg tahdilla päivittäin.

Kalsiumin suositeltu saanti on 20 mmol päivässä, mikä on 0.8 grammaa ( 800 milligrammaa). Sitä kuluu luuston jatkuvaan rakentumiseen luun melkoisessa aineenvaihdunnassa. Lapsilla vaihtuu kalsiumit 100 %:sti vuodessa ja aikuisilla 20 %:sti. Kalsium säätää hermojen ja lihassolujen ärtyvyyden ja on tärkeä veren hyytymiskyvylle. D-vitamiini ja PTH (paratyreoideahormoni, lisäkilpirauhashormoni) sekä kalkitoniini säätävät kalsiumtasapainoa.
Kalsiumin hyviä lähteitä ovat maito- ja maitotuotteet, kala, kalatuotteet, vihreät vihannekset, kaali. Keskimäärin saadaan pohjoismaisesta ravinnosta 1000-1400 mg kalsiumia 10 MJ dieetistä.

• FOSFORI (Phosphorum, P).

Fosfori esiintyy kehossa fosfaatteina. Suurin osa siitä ( 80-85 %) on luustossa. Sitä on DNA- ja RNA- rakenteisssa eri energiapakkauksissa ATP, UTP, GTP, TTP. Entsyymit säätyvät fosfaattiryhmien liittymisillä ja erkanemisilla ( fosfokinaaseilla ja fosfataaseilla )-
Ravintolähteet. Fosforia saa fosfaatteina monesta ruoasta. Voi vain kysyä, missä ei olisi fosfaatteja. Fytiini on eräs pääfosfaattilähde ja sitä saa viljasta, siemenistä, palkohedelmistä, pähkinöistä erittäin runsaasti. Kalsiumfosfaattina fosforia saa maitotuotteista ja juustosta. Aikuisen fosforin tarve on 450 milligrammaa päivässä ja suositeltu saanti 600 mg. Fosforin plasmapitoisuudet ovat 0.8-1.4 mmol/L ja se säätyy normaalisti tehokkaasti munuaisissa virtsanerityksen avulla. Fosforin puutetta voi tulla liian varhain syntyneelle vauvalle, myös potilaille, joille annetaan pitkiä aikoja suonen sisäistä nesteytystä korvaamatta fosfaatteja. (Puuteoireita ovat lihasheikkous, pahoinvointi, luuston kalkin irtoama). Jos fosforia on liikaa veressä, pehmytosat voivat kalkkeutua kipeiksi. Pohjoismainen dieetti antaa runsaasti fosfaatteja 1500- 2000 mg/ 10 MJ:ssa päivässä. Munuaispotilailla tulee joskus kyseeseen fosfaattimäärien rajoittaminen dieetissä.

• KLOORI (Chloride, Chloridum, Cl-)

Totaalimäärä kehossa on noin 70 grammaa, 2 moolia. ( Yksi mooli on 35,5 g). Kloorista 99 % on solun ulkopuolella ja 1 % solun sisätilassa (ICV). Se on solunulkoisen tilan (ECV) tärkein anioni (negatiivinen joni) muodostaen 95 % anioneista. ICV-tilassa sitä on vain muutama prosentti anioneista. Kloridireservi sijaitsee luussa ja sidekudoksessa. Nesteitten homeostaasissa jakaantuu kloridit seuraavien jonien kesken: Na, Ca, Mg, K ja täten kloridit ovat olennaisia volyymitekijöitä. (Kloridin saanti mainitaan ruokasuolanNaCl saannin yhteydessä). Solun sisäinen kloridi on erittäin tarkasti säätynyt.

• NATRIUM (Na+).

Totaalimäärä kehossa on noin 90 grammaa ( 4000 mmol). Natrium on kehon soluja ympäröivän tilan (ECV) tärkein elektrolyytti, kationi, ( positiivinen joni). Puolet natriumista sijaitsee luukudoksessa ja siitä taas puolet voidaan tarvittaessa irrottaa luusta korvaamaan suolojen puutetta. Nykyisellään Pohjoismainen suolankäyttötaso arvioidaan olevan 10-12 grammaa suolaa, mikä on natriumin määränä ilmaisten 4-5 grammaa natriumia päivässä.
Suunniteltu väestötavoite suolan käytön suhteen on kuitenkin keskimääräistä suolankäyttöä edelleen rajoittava suuntaus.kohti suolankäyttöä 3- 5 grammaa päivässä, mikä vastaa natriumin käyttönä 1-2 grammaa natriumia ja kloridin osuus on tällöin 2-3 grammaa. (Kts. --> natriumista, Na, erikseen)

• KALIUM (Potassium, K).

Kehossa on kaliumia keskimäärin 140 grammaa (3500 mmol). Tästä sijaitsee 98 % intrasellulaarisesti, solujen sisällä. Maksasolut ja lihassolut ovat kaliumpitoisia. Seerumin kaliumpitoisuus on noin 4 mmol/L. Hermoston endolikvor ja korvan endolymfa ovat selvästi kaliumpitoisia. Kalium sijaitsee pääasiassa solujen sisällä. Aikuiset tarvitsevat kaliumia noin 1.6 grammaa päivittäin. Keho menettää kaliumistaan eniten päivittäin virtsaan ja vähän myös ulosteisiin. Naisille suositellaan 3.1 grammaa kaliumia päivässä ja miehille 3.5 grammaa.
Pohjoismainen ravinto antaa kyllä tarvittavan määrän, jos sitä vain käytetään riittävästi: 10 MJ ravintoa antaa 3.6 grammaa- 4.8 grammaa kaliumia tässä ravintomäärässä.

• RIKKI (Sulfur, Sulphurum, S)

esiintyy tietyssä suhteessa ( 1: 6) typpimolekyyliin noin 0,25% kehon kuivapainosta. Rikki sijaitsee entsyymeissä, proteiinien sekundäärirakenteessa, ihorakenteissa, hiuksissa, kynsissä, mukopolysakkarideisssa, aivojen sulfatideissä, veren hyytymisjärjestelmän antikoagulatiivisen säätelyjärjestelmän puolella se on rakenneosana, erityisissä kudosmuodoissa se on tärkeä: nivelnesteessä, lasiaisessa. Von Willebrand faktori on yksi erittäin rikkipitoinen molekyyli, kuten hepariinit ja S-proteiini. Antioksidanttijärjestelmä tarvitse orgaanista rikkiä redox- ( GSH /GS-S-) toimintaan. Kahdesta rakenneaminohaposta sitä saa dieetissä: metioniinista (Met, M) ja cystiinistä (Cys. C) . Lisäksi mm. esim valkosipuli antaa orgaanista rikkiä. Sanotaan, että valkosipuli on edullisesti antiaterogeneettinen ja estää valtimoseinämien paksuuntumista. Rikin tarve tulee esittää rikkipitoisten aminohappojen saannin tarpeena. Rikkiä saa mm maitotuotteista, munasta, juustosta, kalasta. Metioniinia on varsinkin maidossa, munissa, juustossa ja kalassa sekä siipikarjalihassa.

• MAGNESIUM (Magnesium, Mg)

Totaalimäärä kehossa on noin 20-28 grammaa. Magnesium esiintyy lähinnä solun sisätiloissa ja vain 1 % on extrasellulaarista. Sitä on entsyymeissä, lihaksissa, pehmeässä kudoksessa ja se on tärkeä hermo- ja lihassoluille. Luustossa sitä on myös.
Magnesiumille on tyypillistä, että sitä on paras saada vähän kautta vuoden mieluumminkin kuin paljon kerralla, sillä sen täytyy sijaita solujen sisätiloissa, jotta se on parhaissa toiminnoissaan. Sitä on vihreissä lehtevissä vihanneksissa, palkohedelmissä ja täysjyväviljassa, tummassa suklaassa, kaakaossa, pähkinöissä ja kahvissa. Pohjoismainen normaaliruoka antaa sitä 340 - 470 mg / 10 MJ energiamäärässä. Sen tarvetta (AR) ei ole ilmoitettu NNR2004 mutta suositelluksi saanniksi (RI) ilmoitetaan naisille 280 mg ja miehille 350 mg magnesiumia päivässä.

• RAUTA (Iron, Ferrum, Fe)

Totaalimäärä kehossa lienee noin 4,5 grammaa. Tätä on punaisissa verisoluissa hemoglobiinissa auttamassa hapen ja elektronien kuljetusta kehossa. Raudan puute lienee tavallisin ravintoaineen puute maailmassa. Raudan saanniksi suositellaan miehille 9 mg päivässä , naisille 15- 9 mg riippuen menstruaatiofunktiosta. Rauta imeytyy ravinnosta tehokkaammin, jos ravinnossa on C-vitamiinia jä lihaa. Miesten raudan tarve on 7 mg ja naisilla 10 mg ( 6 mg) Jos ravitsemus olisi hyvä normaali pohjoismainen, aikuset saisivat 10-15 mg rautaa ravinnosta.

• HIVENAINEET

muodostavat kehon muun painon (3 %) ja niitä on vain pieniä määriä.
Mn, Cu, I, Zn, Co, F, Se, Mo , Cr

• MANGAANI ( Manganese, Manganum, Mn)

Kehossa on arviolta noin 10-20 milligrammaa ( mg) mangaania, eniten luussa ja mitokondriapitoisissa elimissä, lähinnä haimassa, maksassa ja munuaisessa, Lihaksessa ja veressä sitä on vain vähän. Se kuuluu mm. antioksidantti- järjestelmän entyymeihin, tehostaa glukoositoleranssia ja insuliinin eritystä. Pyruvaatti muuttuu oksaloetikkahapoksi Mn-entsyymin vaikutuksesta. Mangaani erittyy sappeen. Noin 2-5 mg päivässä on riittävä määrä sitä. Mn kilpailee imeytymisestä raudan ja koboltin kanssa ja suuret määrät mangaania haittaa raudan imeytymistä ja voi aiheuttaa jopa raudan vajetta. Sitä on kaikissa kasvisperäisisä ravinnoissa, runsaiten karkeissa viljoissa, pähkinöissä, lehtivihanneksissa ja teessä. Kasvisdieetistä sitä saa noin 2-8 mg päivässä. Mangaanin saanti Pohjoismaissa on riittävää. Turvalliset saantirajat liikkuvat 1-10 mg välillä EU SCF mukaan, tarkempia suosituksia ei ole.

• KUPARI ( Copper, Cuprum, Cu)

Kuparia on aikuisen kehossa noin 50-120 milligrammaa (mg). Sitä on lihaksessa, maksassa, aivoissa ja veressä. Se kuuluu antioksidanttijärjestelmään ja mm katekoliamiinien synteesissä sitä tarvitaan. Aikuisella kuparin puute voi johtaa sydämen rytmihäiriöihin. Kuparin suositeltu saanti on 0,9 mg mg luokkaa aikuisilla päivittäin ja tarve 0,7 mg. Kuparia on useimmissa elintarvikkeissa, eniten maksassa ja muissa sisäelimissä, kun taas maidossa ja maitotuotteissa sitä on vain niiukasti. Pohjoismaissa saadaan ravinnosta kuparia 1.0-2.0 mg päivässä, mikä on aivan riittävää.

• JODI (Iodine, Iodorum, I)

Kehon varasto on kymmenkunta milligrammaa ja siitä suurin osa on kilpirauhasessa. Sitä tarvitaan kilpirauhashormonien tuottoon. Jodi ripustautuu tyrosiineistä muodostuneisiin tyroniineihin (MIT, DIT, Tri ja tetrajodotyroniineja). Jodi kertyy kilpirauhaseen. Jodi erittyy munuaisista ja sen puhdistuma on 40 ml minuutissa. Sitä erittyy kehosta myös äidinmaidossa ja sitä menetetään suolistosta. Jodin suositeltu saanti on 150 mikrogrammaa (ug) päivässä. Jodin tarve on mikrogramma painokiloa kohden päivässä. (ug/ painokilo). Raskauden aikana 25 ug lisää ja imetyksen aikana 50 ug lisää päivää kohden suositellaan.

10 MJ:n tanskalainen ruoka antaa 200 ug jodia päivässä ja suomalainen 10 MJ ravinto 340 ug jodia päivässä. Jos jodin saanti on suuri, lisääntyy autoimmuunin tyreoidiitin vaara ja sen jälkeen riskinä on hypotyreoosin kehitys. Jodisuolat sisältävät jodia 5- 50 ug / gramma. Merilevässä voi olla jopa 4.5 grammaa jodia kuivapainokiloa kohden.

• SINKKI ( Zinc, Zinconum, Zn)

Kehossa on sinkkiä noin 2 grammaa aikuisella. Siitä kaksi kolmasosaa on lihaksessa ja 30% luussa. Suurin osa sijaitsee solunsisätilassa. Sinkki kuuluu antioksidanttijärjestelmään. 300 entsyymiä taritsee sinkkiä. Solutuma ja -genomi , geneettisen koodin säätö tarvitsee sitä. Sinkki stabilisoi rakenteita. Haima erittää sinkkiä. Korkeita sinkkipitoisuuksia on myös silmässä ja prostatanesteessä. Sinkkiä erittyy pois kehosta munuaisista, ihosta ja suolesta. Sinkin tarve on aikuisilla on 5-6 mg ja suositeltu saanti 7 mg naisille ja 9 mg miehille Sinkkiä saa lihasta, maitotuotteista ja karkeasta viljasta. Pohjoismainen ruoka antaa sinkkiä 10 megajoulen ravintomäärässä ( tukevassa ateriassa) 12- 13 mg.

• KOBOLTTI (Coboltum, Co)

Kehossa on kobolttia pari kolme milligrammaa. Koboltti on B12-vitamiinin, cobalamiinin, keskeinen mineraali. B12-lähde on animaalinen ravinto (liha, maksa, kala, maito, juusto, äyriäiset). B12-vitamiinia tarvitsee aikuiset 2 ug päivässä ja se on tärkeä aivolle, selkäytimelle, näköhermolle, muille hermoille ja luuytimelle. Se osallistuu fundamentaalisen sitruunahapposyklin onnistumiseen. (parittomien rasvahappohäntien syöttämisessä energia käyttöön). Koboltti voi toimia raudalle väliaikaisena sijaisena ja paikan pitäjänä anemiassa ja antaa sitten raudan päästä omiin paikkoihinsa ensisijaisesti. Koboltin oma tarve ei ole erikseen mainittu NNR2004- laitoksessa.

• FLUORI (Fluorine, Fluorum, F)

Fluorin osuudesta essentiellinä hivenaineena väitellään. Siltä toivotaan paikallisvaikutuksia hampaisiin, caries- prosessin estoon. Mutta liika fluori värjää hampaat ja haurastaa luuston, kun taas hivenenä fluori juomavedessä suojaa kariesta vastaan. Fluoritabletin lopun voi sylkäistä pois, vain antikariesvaikutusta etsitään. Fluoridin muut biologiset funktiot (in vivo) ovat tuntemattomia. Krooninen liikakäyttö vahingoittaa munuaisia ja luuston mineralisoitumista. Hammastahnaa ei pitäisi lasten niellä. Lapset nielevät osan hammastahnaa.  Veden fluoripitoisuuden tulee olla alle 0.8 mg- 1.0 mg/ litra. Fluoridia saa myös sardiinipurkeista, teelaaduista, mineraalivesistä, ruotoineen syödyistä kaloista.

• SELEENI (Selenum, Se)

Kehossa on erään tiedon mukaan milligrammamääriä. Se kuuluu antioksidanttijärjestelmään ja sitä on kaikkialla kehossa ainakin hivenmääriä. Eniten sitä on verihiutaleissa ja kilpirauhasessa. Se suojaa oksidatiivisilta vaurioilta soluja. Se esiintyy sitoutuneena rikkipitoisiin aminohappoihin kuten selenometioniinina Se-Met tai selenocysteiininä Se-Cys selenoproteiineissa. Keskimääräinen tarve on mikrogrammojen luokkaa (aikuisilla naisilla 30, miehillä 35 ug) päivässä. Suurista määristä on haittaa (selenoosi) Alle 300 ug päivittäisestä käytöstä ei ole haittaa. Seleeni erittyy munuaisista ja hengityksen kautta. Pohjoismainen seleenin saanti kattaa ainakin tarpeen. Ruotsissa saadaan seleeniä noin 40 ug päivässä ja Suomessa 90 ug.

• MOLYBDEENI (Molybdenum, Mb)

Puutetta voi kehittyä vain pitkäaikaisen suoneen annetun nestehoidon yhteydessä. Eräät lähteet hahmottelevat minimitarpeen liikkuvan arvoissa 25 ug päivässä, mikä on hivenmäärä. Vedessä sitä tapaa olla alle 0.01 mg litrassa. Erityisiä suosituksia ja tarpeita ei NNR2004 aseta. Kolme entsyymiä ihmisessä tarvitsee molybdeeniä (xantiinioksidaasi, aldehydioksidaasi, sulfiittioksidaasi).Yleensä tavallinen ruoka Pohjoismaissa antaa molybdeeniä 100- 150 ug päivässä. Täysi puute aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä, hämäräsokeutta ja tajuttomuutta- mutta vain yksi tapaus on tieteelliseti kuvattu ja tilanne oikeni annoksella 160 ug Molybdeeniä päivässä.

• KROMI (Chromium, Cr III )

Insuliinin kofaktori, ja vaikuttanee kalvossa oleviin reseptoreihin. Puute aiheuttaa relatiivista insuliiniresistenssiä ja neuropatiaa, jos henkilö on pitkään pelkällä nesteinfuusiolla. Prosessoidut lihat, kala, täysjyvätuotteet, panimohiiva, palkokasvit ja pähkinät sisältävät kromia runsaasti. Sokeripitoisissa ruoissa sitä on vähän ja ne edistävät kromin menetystä. Normaalisti sitä saadaan Pohjoismaissa 20- 160 ug päivässä, mikä on riittävää. Biologisesti aktiivi muoto on Cr+++. (Esim. Mitt Val Vitamineraalitabletti antaa 50 ug kromia).

• Ultrahivenaineet, mahdollisesti essentiellejä hyvin pienissä määrin

Näihin voi kuulua vielä jokin välttämätön: nikkeli (Ni), vanadiini (V) , litium(Li) , kulta(Au) ehkä hitunen pienoinen. Toiset sanovat että hitunen , hiven germanium (Ge), boori (B) , pii (Si) , arseeni (As) jne elementtejä olisi eduksi.

PÄIVITYS 2011-12-01
Kirj. 25.9.2007 15:06/
11.2.2009 15:39 Päivitys L Bright

Upplagd av Kirjallisuutta kl. 06:49