Suomen valtion ravitsemussuositusten historiaa

 Sitaatti  netistä

 

VALTION RAVITSEMUSNEUVOTTELUKUNNAN HISTORIIKKI
PERUSTAMISESTA YLI 50 VUOTTA
Valtioneuvosto perusti maatalousministeriön esityksestä Valtion ravitsemustoimikunnan 1.4.1954 maatalousministeriön alaiseksi pysyväksi toimikunnaksi. Toimikunta katsottiin korkeimmaksi kansanravitsemuksen seuraamista ja kehittämistä varten asetetuksi elimeksi. Vuonna 1970 nimeksi vaihdettiin Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Valtion ravitsemustoimikunta/neuvottelukunta on toimiaikanaan ollut eniten kansanravitsemusta koskevia ravitsemussuosituksia ja niihin liittyviä toimenpide-ehdotuksia antanut taho.
Valtion ravitsemustoimikunnan toimintaa edelsi 1936 perustettu Kansanravitsemuskomitea, joka oli myöskin maatalousministeriön esityksestä valtioneuvoston perustama. Kansanravitsemuskomitea julkaisi vuonna 1940 komiteamietinnön, jossa raportoitiin tutkimustuloksia suomalaisten ravitsemustilasta ja tehtiin käytännön ehdotuksia väestön ja sen eri ryhmien ravitsemustilan kohentamiseksi. Tuolloin huomiota kiinnitettiin erityisesti puutostautien torjumiseen, sillä ruoasta oli pulaa ja niukkuutta oli mm. A-, C- ja D-vitamiinien sekä jodin saannissa.

 
VALTION RAVITSEMUSNEUVOTTELUKUNNAN KOKOONPANO
Jo Kansanravitsemuskomiteassa keskeisenä henkilönä toiminut professori Artturi I. Virtanen oli Valtion ravitsemustoimikunnan perustamisen alullepanija. Hänestä tulikin Valtion ravitsemustoimikunnan ensimmäinen puheenjohtaja vuosille 1954 – 1967.
Muina puheenjohtajina ovat toimineet professori Paavo Roine (1967 – 1972), lääkintöneuvos Aimo Ojala (1973 – 1976), professori Matti Antila (1977 – 1983), neuvotteleva virkamies Matti Hannula (1984 – 1990), ylijohtaja Ilkka Vainio-Mattila (1990 – 1993), pääjohtaja Jussi Huttunen (1996 –2002), ylijohtaja Jorma Hirn (2003 - 05) sekä pääjohtaja Pekka Puska (2005 -)
Jäseninä toimikunnassa oli alkuvaiheessa ravitsemusalan ja lääketieteen asiantuntijoita sekä lääkintä- ja maataloushallinnon edustajia ja kansanedustajia. Jatkossa neuvottelukuntaan kutsuttiin ravitsemusasiantuntijoiden lisäksi mm. kuluttajien, maatalouden, teollisuuden, kaupan, joukkoruokailun ja muiden hallinnonalojen edustajia. Ravitsemusneuvottelukunta nimitetään kolmeksi vuodeksi kerrallaan.
Valtion ravitsemusneuvottelukunnalla oli aluksi oikeus ottaa yksi tai kaksi sivutoimista sihteeriä.

 
Vuonna 2004 perustettiin neuvottelukunnalle päätoimisen pääsihteerin virka, joka on sijoitettu Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan.
TOIMINTA

 
Kouluruokailun kehittäminen
Eräs tärkeä Valtion ravitsemustoimikunnan käsittelemistä asioista oli sen toiminnan alkuajoista
lähtien kouluruokailun kehittäminen. Vuodesta 1943 laki oli velvoittanut kunnat järjestämään kansakoululaisille maksuttoman aterian. Sota-aikana ja elintarvikkeiden säännöstelyaikaan kouluateria jäi kuitenkin vaatimattomaksi ja ravintoarvoltaan puutteelliseksi. Tilanne oli edelleen huono ravitsemustoimikunnan tehdessä selvityksen kouluruokailutilanteesta vuonna 1954. Valtion ravitsemustoimikunta pyrki hyvin aktiivisesti saamaan kouluhallitukseen kouluruokailun tarkastajan viran toimeenpanemaan tarpeellisia kouluruokailun uudistuksia. Lukuisten aloitteiden myötävaikutuksella kouluruokailun tarkastajan virka perustettiin kouluhallitukseen vuonna 1958. Toimikunta pyrki aluksi kehittämään Helsingin kouluruokailua ja kouluruokailun tarkastajan viran perustamisen jälkeen myös koko Suomen kouluruokailua.

Kansan ravitsemustiedon kohentaminen

 
Valtion ravitsemustoimikunta pyrki saamaan kouluopetukseen kotitalouden lisäksi ravitsemuksen perusopetusta kansanravitsemuksen kohentamiseksi myös tätä kautta. Koulujen ravitsemusopetuksen kehittäminen jätettiin pääosin vastavalitun kouluruokailun tarkastajan vastuulle. Ravitsemustoimikunnan toimesta laadittiin koulujen ravitsemusopetuksen tueksi käsikirjat opettajille ja oppilaille.
Vuonna 1955 Valtion ravitsemustoimikunta (VRT) perusti yhdessä Maatalousnaisten Keskuksen, Kotitalouskeskuksen ja Marttaliiton kanssa Ravitsemusneuvonnan keskuselimen, joka hoiti käytännön ravitsemuskasvatusta. Yhdistyksen tarkoituksena oli toimia yhdyssiteenä tieteellisen ravitsemustutkimuksen ja ravitsemusneuvontaa antavien järjestöjen välillä. Yhdistys lopetti toimintansa vuonna 1994.

 
Kansanravitsemuksen tutkiminen
VRT piti tärkeänä väestön ravitsemustilanteen kattavaa tutkimista, jotta kansanterveystyötä ja kansanravitsemusta voitaisiin ohjata oikeaan suuntaan. Toimikunnan ponnistelujen ansiosta Kansaneläkelaitoksen (KELA)  autoklinikkatutkimuksen yhteyteen liitettiin ravintotutkimus 1967. Autoklinikkatutkimuksen avulla saaduilla tiedoilla oli erittäin suuri merkitys lukuisten ravitsemuspoliittisten päätösten suunnittelussa. Lisätietoja myöhempien päätöksentekojensa pohjaksi VRN sai myös mm. autoklinikkatutkimuksen seurantatutkimuksesta, Mini-Suomi-tutkimuksesta ja Kansanterveyslaitoksen Finriski – ja Finravinto-tutkimuksista. VRN:n ehdotuksesta Kansanterveyslaitokselle /(KTL)  perustettiin vuonna 1995 ravitsemuksen seurantajärjestelmä, jossa kootaan raporteiksi ajankohtainen suomalaiseen ravitsemustutkimukseen liittyvä tieto.

 
Jodin lisäys ruokasuolaan

Struuma oli yleinen Suomessa Valtion ravitsemustoimikunnan (VRT) perustamisen aikoihin ja ruokasuolan jodiointi olikin yksi toimikunnan ensimmäisen kokouksen aiheista. Suolan jodiointi sai epäilevää kritiikkiä useilta eri tahoilta, sillä jodin puutteen ja struuman välistä yhteyttä ei pidetty selvänä. Virallisia suosituksia jodioinnista ei annettu eikä ruokasuolan jodiointia saatu lakisääteiseksi. Vuodesta 1949 osa kaupan olevista ruokasuoloista oli kuitenkin jodioitua. VRT aloitti vuonna 1957 laajan valistustyön sekä keskusliikkeille että kansalaisille jodioidun suolan käytön edistämiseksi. VRT neuvotteli myös odottaville ja imettäville äideille tarkoitettujen vitamiini- ja kivennäisainevalmisteiden ja karjanrehujen jodipitoisuuden nostamisesta. Jodin saannin lisäys vähensi nopeasti struuman esiintymistä Suomessa. Vuonna 1972 elinkeinohallitus antoi asetuksessaan luvan ruokasuolan jodiointiin.

 

Raudan lisäys vehnäjauhoihin

Raudanpuuteanemia oli yleinen 1960-luvun Suomessa. VRT pyrki aluksi kohentamaan kansan
rautastatusta ruokavaliovalistuksen kautta. Vuonna 1965 päädyttiin kuitenkin antamaan lisäksi
suositus valkeiden vehnäjauhojen rikastamisesta raudalla. Lääkintöhallitus puuttui asiaan ja myllyt luopuivat jo aloittamastaan jauhojen rautatäydennyksestä.
VRN teki 1970-luvulla useita selvityksiä rautatäydennyksen tarpeellisuudesta ja sen hyödyistä ja mahdollisista haitoista. Kauppamyllyjen Yhdistys ry lähti omatoimisesti ajamaan vehnäjauhojen täydentämistä, sillä vehnäjauhojen arvostusta haluttiin nostaa. Elinkeinohallitus antoikin vuonna 1973 luvan vehnäjauhojen rauta- ja tiamiinitäydennykselle ja täydentäminen aloitettiin syksyllä 1974. Valtion ravitsemusneuvottelukunnalle (VRN) täydentämislupa tuli yllätyksenä. Vehnäjauhojen täydennys kuitenkin lopetettiin vuonna 1993, sillä myllyteollisuus halusi luopua kustannuksia aiheuttavasta täydennyksestä. Viranomaisten mielestä suomalainen ruokavalio oli monipuolistunut, sen rautamäärä oli kasvanut ja myös imeytyminen samalla tehostunut.

D-vitamiinin lisäys nestemäisiin maitovalmisteisiin

 
Kansanravitsemuskomitea totesi vuoden 1940 mietinnössään Suomessa esiintyvän D-vitamiinin puutteesta johtuvaa riisitautia etupäässä lapsilla. Pikkulasten D-vitamiinitäydennyssuositus alkoi tuolloin.
Margariineihin on lisätty A- ja D-vitamiinia vuodesta 1941. Vitaminointipakko purettiin sodan loputtua, mutta vitaminointi jatkui myöhemmin vapaaehtoisesti ja lopulta lainsäädännöllä. VRN otti täydennyksiin kantaa niitä puoltaen. Margariinien D-vitaminoinnilla on ollut tärkeä merkitys suomalaisten D-vitamiinin saannissa.
VRN:n toimesta Helsingin koululaisille tarjottu maito D-vitaminoitiin 1950-luvun loppupuolella. Kokeilu jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Meijeriteollisuuden omasta aloitteesta rasvattomiin maitoihin alettiin lisätä A- ja D-vitamiinia 1980-luvulla. 1980-luvun lopussa A-vitamiinitäydennyksestä luovuttiin.
Useiden suomalaisten ravitsemustutkimusten mukaan väestön D-vitamiinin saanti todettiin 1990-luvun loppupuolella suosituksiin nähden niukaksi ja VRN teki vuonna 2002 aloitteen, että nestemäisiin maitovalmisteisiin lisättäisiin aikaisempaa enemmän D-vitamiinia.  Kauppa- ja teollisuusministeriö muutti aloitteen pohjalta täydentämisasetustaan ja maitovalmisteiden D-vitamiinitäydennys nykyisessä laajuudessaan tuli mahdolliseksi joulukuussa 2002. Vuoden 2003 alussa sosiaali- ja terveysministeriö   antoi muuttuneen tilanteen vuoksi uudet D-vitamiinivalmisteiden käyttösuositukset.

 
Rasvojen terveysvaikutukset puhuttaneet

 

Sotavuosien jälkeen suomalaisten rasvansaanti kasvoi, seerumin kolesterolitasot todettiin korkeiksi

ja kuolleisuus ateroskleroosiin nousi. Rasvan käytön kasvua pidettiin haitallisena myös liiallisen energiansaannin ja siitä johtuvan lihavuuden vuoksi. Rasvojen terveysvaikutuksista tehtiin kirjallisuusselvityksiä ja niiden pohjalta materiaalia neuvontatyöhön. Vuosina 1956 ja 1958 VRT antoi rasvoista julkilausumia, joiden mukaan rasvan kulutusta olisi vähennettävä ja otettava huomioonmyös rasvan laadun vaikutus veren kolesteroliarvoihin. Runsaasti tyydyttymättömiä (MUFA, PUFA)  rasvahappojasisältävien öljymäisten rasvojen oli havaittu ylläpitävän alhaisempaa kolesterolitasoa kuin runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja (SFA) sisältävien kiinteiden rasvojen. Vuonna 1958 valtiovalta kuitenkin alensi voin hintaa subventioilla, mikä johti voin kulutuksen kasvuun. VRT antoi lausunnossaan kritiikkiä myös maidon hinnoittelulle, joka perustui maidon rasvamäärään. Toisaalta myös margariineja kritisoitiin niiden rasvojen kovettamisen ja sisältämiensä lisäaineiden vuoksi. Rasvakeskustelut jatkuivat kiivaina vuosikymmeniä useilla eri tahoilla. VRN vaikutti osaltaan siihen, että Suomessa viljeltävän rypsin erukahappopitoisuutta vähennettiin. Jo 1950-luvun lopusta lähtien VRN on suositellut järjestelmällisesti rasvan osuuden vähentämistä ruokavaliossa ja esittänyt samalla suosituksia myös pehmeiden rasvojen puolesta.

Liikaa sokeria

VRT huolestui sodan jälkeisestä sokerin ja valkean ruokaleivän kulutuksen noususta. Sokerin run-

saan käytön oli havaittu lisäävän hammaskariesta ja myös lihavuuden lisääntymistä pelättiin. Soke-

ri myös heikensi ruokavalion ravintoainetiheyttä ja siten vaaransi suojaravintoaineiden riittävää

saantia. VRN katsoi sokerin olevan hinnaltaan suhteettoman halpaa ja antoi lausunnon, jossa toi-

vottiin sokerin tuontitullin korottamista. VRN on aina selkeästi suositellut sokerin käytön vähentä-

mistä ja nykyinen suositus 10 prosentin energiaosuudesta on ollut suosituksissa jo vuodesta 1978.

 

Ravitsemussuositusten antaminen sekä ravitsemuspolitiikan linjaaminen

 

Toiminnan alkutaipaleella väestön ravitsemussuositusten laadintaan ei vielä ryhdytty. Kannanotot
ja suositukset koskivat pääosin yksittäisiä ravintoaineita. Epävirallisina suosituksina pidettiin kah-
den toimikunnan pitkäaikaisen jäsenen, Paavo Roineen ja Osmo Turpeisen, vuonna 1952 laatimaa
Ruoka-ainetaulukkoa, jossa oli esitetty ravinnontarveluvut. Vuonna 1968 laadittiin pohjoismaisella
asiantuntijoiden yhteistyöllä julkilausuma ”Lääketieteellisiä näkökohtia kansanravinnosta Pohjois- maissa”. VRT toimi hyvin aktiivisesti Pohjoismaisen julkilausuman julkaisemisessa ja asiasta
eteenpäin tiedottamisessa.
Vuonna 1977 VRN julkaisi ruotsalaisen alkuperäismallin mukaan suunnitellun suomalaisen ruokavaliomallin ravitsemuskasvatuksen avuksi. Ruokavaliomallin havainnollistamisen välineenä oli ruokakolmio, jossa ruoka-aineet jaettiin perus- ja täydennysruokaan. Samassa yhteydessä uudistettiin yhdenmukaiseksi myös ruoka-aineympyrä. Näistä laadittiin neuvontamateriaalia ja asiasta tiedotettiin aktiivisesti. Lääkintö- ja kouluhallitus hyväksyivät virallisesti suomalaisen ruokavaliomallin.
Ruokakolmiota ja –ympyrää on myöhemmin uudistettu uusien ravitsemussuositusten julkaisemisen
yhteydessä.
VRN luovutti maa- ja metsätalousministeriölle (MMM) ehdotuksen Suomen ravitsemus- ja elintarvikehuoltopoliittiseksi ohjelmaksi vuonna 1978. Ravitsemuspolitiikka määriteltiin toimenpiteiksi, jotka ovat välttämättömiä yksilön, väestöryhmien ja kansanravitsemuksen turvaamiseksi. Ravitsemuspolitiikan perustaksi katsottiin kotimaisten elintarvikkeiden tuotanto ja pyrkimys omavaraisuuteen. Vuonna 1981 ilmestyi sosiaali- ja terveysministeriön asettaman ravitsemustoimikunnan mietintö ”Selvitys ravinnon ja terveyden välisistä yhteyksistä sekä suositukset suomalaisen kansanravitsemuksen parantamiseksi”. VRN:n ohjelma sai kriittisiä lausuntoja ja se jäi STM:n ravitsemustoimikunnan mietinnön varjoon.

 
Kansallisten ravitsemussuositusten laatimista alettiin suunnitella 1980-luvun alusta lähtien. VRN:n
suositukset haluttiin laatia terveille suomalaisille ja välittää niiden avulla tietoa ruokavaliosta, joka
turvaisi hyvän terveyden säilymisen. Suositukset kansanravitsemuksen kehittämiseksi julkaistiin
vuonna 1987 ja niiden käytännön toteuttamissuositukset vuonna 1989. Näillä suosituksilla oli pal-
jon käyttöä ja niitä arvostettiin. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan antamat suositukset ovat olleet
monien muiden tietyille rajatuille kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten pohjana ja niitä
on käytetty mm. tutkimus-, neuvonta- sekä joukkoruokailun suunnittelutyössä.
Vuoden 1987 suomalaiset ravitsemussuositukset uudistettiin vuonna 1998 ja toimintaohjelma nii-
den toteuttamiseksi julkaistiin vuonna 2003. 

Uusimmat ravitsemussuositukset ovat vuodelta 2005.

 
Toiminnan kansainvälistyminen

VRN:n antamien lausuntojen ja suositusten taustalla on aina ollut lukuisia selvityksiä ja kontakteja
ulkomaille. Vuonna 1968 laadittiin ensimmäiset yhteiset pohjoismaiset ravitsemussuositukset ja
suomalaiset ravitsemussuositukset vuosilta 1987,1998 ja 2005 on tehty pohjoismaisten suositusten
pohjalta.

 VRN:n toimintaohjelmien taustalla on puolestaan WHO:n antamia eurooppalaisia suosituksia. VRN seuraa jatkuvasti aktiivisesti, mitä ravitsemusasioissa tapahtuu myös Suomen rajojen
ulkopuolella. 

EU:ssa ei ravitsemusasioita ole koordinoitu, joten jatkossakin laaditaan kansalliset
ravitsemussuositukset, joiden laadinnassa huomioidaan kansainväliset seikat.

 
VRN:n toiminta kansainvälistyi erityisesti 1990-luvun aikana. Vuonna 1992 pidettyä Rooman ravit-
semuspoliittista kokousta varten VRN laati Nutrition Policy in Finland –julkaisun. EU-asioihin liittyen VRN on laatinut kaksi opasta vuosina 1997 ja 1999. Ensimmäinen näistä julkaisuista käytiin luovuttamassa ja esittelemässä Brysselissä joulukuussa 1997.

 
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan tulevaisuus

 
VRN on toiminut ansiokkaasti suomalaisten hyvän ravitsemustilan ja terveyden saavuttamiseksi ja
ylläpitämiseksi. Neuvottelukunnan perustamisesta tuli 50 vuotta vuonna 2004. Juhlavuotenaan VRN palkkasi ensimmäisen päätoimisen pääsihteerin. Tämä mahdollisti toiminnan kehittämisen ja suomalaisten ravitsemusasioiden kokonaisvaltaisen eteenpäin viemisen uudella teholla. Julkisuu-dessa esiin tuleviin ravitsemuskysymyksiin voidaan reagoida aikaisempaa tehokkaammin ja nopeammin. Suomessa on paljon kansanravitsemukseen liittyvää toimintaa, johon tarvitaan koordinoijaa. Suomalaisten ruokatottumusten sekä ravitsemus- ja terveydentilan muuttuessa ja uusien tut-kimustulosten myötä ravitsemussuosituksia ja niiden edellyttämiä toimintaohjelmia uudistetaan tulevaisuudessakin.

VALTION RAVITSEMUSNEUVOTTELUKUNNAN ANTAMIA LAUSUNTOJA JA SUOSITUKSIA

 
• Julkilausuma nykyisestä ravitsemustilanteestamme 1956
• Julkilausuma jodista struuman torjunnassa 1957
• Julkilausumia rasvoista 1956 ja 1958
• Suositus valkoisen vehnäjauhon rikastamiseksi raudalla 1965
• Julkilausuma rasvojen määrästä ja laadusta 1969
• Suomalainen ruokavaliomalli 1977
• Ehdotus Suomen ravitsemus- ja elintarvikehuoltopoliittiseksi ohjelmaksi 1978
• Suositukset kansanravitsemuksen kehittämiseksi 1987
• Ravitsemussuositusten toteuttaminen käytännössä 1989
• Tietokansio ravitsemusasioista EU-vaikuttajille 1997
• Suomalaiset ravitsemussuositukset 1998
• Ravitsemustiedon ja –vaikuttamisen väyliä Euroopan unioniin –opas 1999
• Suositus nestemäisten maitovalmisteiden D-vitamiinitäydennyksestä 2002
• Toimintaohjelma kansallisten ravitsemussuositusten toteuttamiseksi 2003
• Suomalaiset ravitsemussuositukset – ravinto ja liikunta tasapainoon 2005
• Kouluruokailusuositus 2008
• Juomat ravitsemuksessa, raportti 2008
• Juomasuositukset lapsille ja nuorille, aikuisille sekä ikääntyneille 2009

 
Lähteet
Aarinen, Sirkku (1989). Valtion ravitsemusneuvottelukunta kansanravitsemuksen kehittäjänä vuo-
sina 1954-1987. Pro gradu –tutkielma. 124 p. Helsingin yliopisto, Ravitsemustieteen laitos.
Suojanen, Auli (2003). Suomalaista ravitsemuspolitiikkaa vuosina 1939-1999. Kansanravitse-
musongelmat ja niiden ratkaisuehdotusten eteneminen julkisiksi päätöksiksi.Väitöskirja. 203 p.
Suomen Tiedeseura. ISSN 0067-8481. ISBN 951-653-320-5.