Suositusten taustaa ja terminologiaa ( A)

NNR2004 kpl.3. S. 27-
ISBN 92-893-1062-6

Osa 1
Terminologiaa, taustaa , periaatteita
Osa 1
JOHDANTOA RAVINTOSUOSITUKSISTA
TAUSTAA RAVINTOSUOSITUKSISTA
TAUTIA EHKÄISEVÄSTÄ TERVEYTTÄ YLLÄPITÄVÄÄN
ASIAN YLEINEN LÄHESTYMINEN
SUBKLIININEN JA KLIININEN PUUTE ( deficiency)
SIIRTYMÄVAIHEET ( puute, optimaali, toksinen)
Tarve (AR, EAR); Alin saanti (LI); Suositeltu saanti(RI)
RAVINTOAINETTA LÄÄKKEENÄ. FARMAKOLOGINEN VAIKUTUS.
SUOSITELTU MÄÄRÄ JA SYÖTY MÄÄRÄ
ON SYYTÄ EROTTAA KÄSITTEET RAVINTOAINEEN TARVE JA SUOSITELTU SAANTI
SUOSITUSTEN KANSANVÄLISET NÄKÖKOHDAT: eroja ja samankaltaisuuksia
VITAMIINIEN ja MINERAALIEN (MIKRONUTRIENTTIEN) ESSENTIEELLISYYDEN KRITEEREISTÄ
ESSENTIELLIT ja EPÄESSENTIELLIT
ENERGIAN SAANNIN VIITEARVOISTA (MAKRONUTRIENTTIEN, ENERGIA-AINEIDEN OSUUS)

JOHDANTOA RAVINTOSUOSITUKSISTA
On kahdenlaisia ravitsemussuosituksia, perinteisiä ravintoainekeskeisiä ja uudempia, energiakeskeisiä:
Perinteiset ravintosuositukset perustuvat eri ravintoaineitten fysiologiseen tarpeeseen
Uudemmat energiakeskeiset suosituksetovat suosituksia energian jakamisesta, esimerkiksi suosituksia energiaprosenteista ( E%), eri energia-aneitten osuuksista päivän ravinnossa, kuten rasvasta ja rasvahapoista, hiilihydraateista ja proteiineista. Nämä jälkimmäiset suositukset ovat yleensä laaja-alaisempia, perustaltaan erilaisia ja antavat neuvoja ravinnon saannista tarkoituksena estää useita ravintoon korreloivia kroonisia tauteja.
(E% ) Energiaprosentti on käytössä.
Selitystäni: 100 E% on päivän koko energia joka on yksilöllinen totaalienergia, jota modifioidaan sisällöltään
Tämä 100% voi olla esim se mikä on ravintopäiväkirjoista havaittu ja laskettu ja minkä henkiolö todellisuudessa syö päivittäin.
Tämä 100% voi olla myös taulukoitu, se mitä henkilön pitäisi syödä päivittäin.
Siten dieettiohjelmissa (AIVO, Dietist ym) tulee myös tieto, montako prosenttia henkilö saa suositellusta päivän ravinteesta tai suositelluista energia-aineista.

Ravinto-ohjeet, dietääriset suuntaviivat (Dietary guidelines) on käsite, jota on myös käytetty suosituksista (recommendation) elintarviketasolla, mutta voidaan käsittää myös ohjeina eri ravintoaineista.
Elintarvike = FOOD, LIVSMEDEL
Ravintoaine = NUTRIENT, NÄRINGSÄMNE
Suosittu käsite ja termi on myös ”food-based dietary guidelines”, kuten FAO asian ilmaisee: ”Elintarvikkeisiin perustuvat dietääriset ohjeet”.

NNR (Nordic Nutrition Recommendations) toimii tieteellisenä perustana eri väestöryhmien dieettien käytännönsuunnittelussa.ja elintarvikkeisiin perustuvien dietääristen suuntaviivojen ja neuvojen kehittelyssä. Käytännöllisesti katsoen kaikkien erillisten ravintoaineitten tarve on katettu, kun ravinto täyttää suositusten (recommendations) antamat ohjeet; on monipuolista, sisältää jotain jokaisesta elintarvikeryhmästä ( variety) ja on niin riittoisaa, että täyttää energian tarpeen ( requirement)
Poikkeuksia, joita väestössä esiintyy, ilmenee D-vitamiinin, raudan (Fe), jodin (I) ja foolihapon suhteen eri alaryhmissä. Ravintoja suunniteltaessa ei ole sen takia tavallisesti välttämätöntä laskea yksityiskohtaisesti kaikkien eri vitamiinien ja mineraalien saantia.

• TAUSTAA RAVINTOSUOSITUKSISTA

ESSENTIELLI RAVINTOAINE tarkoittaa VÄLTTÄMÄTTÄ RAVINNOSSA SAATAVAA ravintoainetta.
Historiallisesta näkökulmasta ravintosuositukset on luotu estämään puutehäiriöitä. Ennen kuin essentiellit (välttämättömät) ravintoaineet oli keksitty, vitamiinien ja mineraalien puutesairaudet olivat tavallisia. Esim. jodin puute oli tavallista sisämaassa Pohjoismaissa ja D-vitamiinin puute teki tuhansia riisitautisiksi. Meidän päivinämme ruoan liian vähästä saannista johtuvat klassiset puuteoireyhtymät ovat suhteellisen harvinaisia Pohjoismaissa. Useat pohjoismaiset ravintokatsaukset ovat osoittaneet, että vitamiinien ja mineraalien saanti useimmiten on riittävää, paitsi mitä tulee D-vitamiiniin, rautaan, jodiin ja foolihappoon, joiden saannin on havaittu joissain väestöryhmissä olevan matalan.
Rauta (Fe)
Lapsilla ja vaihtelevalla osalla fertiili-ikäisiä naisia on havaittu rautastatuksen olevan matalan.
D-vitamiini:
Lapsilla, nuorilla, ikääntyvillä ja eräillä maahanmuutajilla on marginaalista D-vitamiinistatusta, D-vitamiinia tuskin tarpeeksi.
Foolihappo:
Usein suositellaan raskautta suunnitteleville naisille foolihappolisää.

• TAUTIA EHKÄISEVÄSTÄ TERVEYTTÄ YLLÄPITÄVÄÄN

1970-luvulla ravintosuositukset muuttivat luonnettaan ja niitten päätavoitteeksi alkoi muodostua puuteoireitten eston (prevention of deficiency disorders) sijasta hyvän terveyden ylläpitäminen (maintaining good health) ja suurten kroonisten kansantautien estäminen (preventing major chronic diseases), näistä ensisijaisesti koronaaritaudin, syövän, diabeteksen ja osteoporoosin esto, mutta myös muitten tautien estäminen. Nykyinen NNR 2004 on ottanut tieteellisesti käsitellen huomioon sekä perustavat ravitsemukselliset ravintoainetarpeet että kliiniset ja epidemiologiset tiedot ravinnon ja terveyden välisestä korrelaatiosta.

Yli neljä vuosikymmentä on pohjoismaiset nutritionistit suositelleet makronutrienttien tasapainon vaihtamista. MAKRONUTRIENTIT ovat ne (suur)ravintoaineet, jotka antavat ENERGIA (Siis hiilihydraatit, rasvat ja valkuaisaineet). Näitä suosituksia ovat olleet esim.
*rasvan kulutuksen vähentäminen, varsinkin kovan rasvan osalta,
*pelkän sokerin käytön vähentäminen,
*kompleksien hiilihdyraattien suhteen taas käytön enentäminen
* ravintokuidun lisääminen
( esim leipää, perunaa, vihanneksia ja hedelmiä enemmän).
Samoja suosituksia ovat julkaisseet kansainväliset ja kansalliset järjestöt viimeksi kuluneena vuosikymmenenä.

• ASIAN YLEINEN LÄHESTYMINEN

Nykytietämykseen pohjautuvat suositukset varmistavat, että ruoka antaa riittävästi energiaa ja ravintoaineita optimaaliseen kasvuun, kehitykseen, toimintoihin ja terveyteen koko iän kattaen. Kaikkia osatekijöitä on vaikea mitata nykytekniikalla täydellisesti. Terveyttäkään ei ole helppo määritellä. Eräät indikaattorit, jotka yleensä liitetään hyvään terveyteen kuten maksimaalinen kasvu (maximal growth) tai varhainen kypsyminen (early maturity) ovat kyseenalaisia toisenlaisessa yhteydessä kuten esim. eri syöpämuotojen riskissä.

• RDI, AR
  

Kun määritellään suositeltua päivittäistä saantia (Recommended Daily Intake, RDI), on edettävä ainakin kahdessa vaiheessa.
(1)MIKÄ ON VÄESTÖN KESKIMÄÄRÄINEN TARVE (AR) ? Ensimmäisessä vaiheessa arvioidaan keskimääräinen tarve (Average Requirement, AR) kyseessä olevalle väestön osalle käyttäen päätöksissä niitä kriteerejä, joita on oltava jokaisella yksittäisellä ravintoaineella erikseen. Tällaisten kriteerien asettaminen sisällyttää kliinisisten ja biokemiallisisten puuteoireitten, kehovarastojen, kehon vaihtuvan altaan ja kudospitoisuuksien tuntemisen ja huomioonottamisen. Ravitsemuksellisiin tarpeisiin vaikuttaa monet biologiset tekijät kuten ikä, sukupuoli, pituus, paino, raskaus ja imeytys.
Toinen vaihe on selvittää (2) MITKÄ OVAT VÄESTÖN TURVAMARGINAALIT, joilla voidaan kattaa yksilöitten väliset erot ja pienehköt epäspesifiset tarpeen nousut. Turvamarginaalien koko riippuu siitä, miten suuria vaihteluita yksilöitten päivittäisen tarpeen (requirement) kesken esiintyy, mutta myös dietäärisen ravintoaineen biologisen saatavuuden ( bioavailability) vaihteluista ja suuren saannin mahdollisista haitallisista vaikutuksista. Lisäksi on otettava huomioon tarpeen arvioinnin tarkkuus

• SUBKLIININEN JA KLIININEN PUUTE ( deficiency)

Ravintoaineen puutteessa saanti on niin vähäistä, että alkaa ilmetä spesifisiä häiriöitä kehon toiminnoissa. Vakava-asteisen, selvän puutteen aikana voi tulla nähtäviä kliinisiä oireita (overt clinical symptoms) , kuten C-vitamiinin puutteessa (keripukissa) vuotaa ikenet verta ja B12-vitamiinin puutteessa (pernisiöösianemia) kehittyy neurologisia oireita.
Entsymaattisten järjestelmien aktiivisuutta voidaan mitata niistä entsyymijärjestelmistä, joissa tietyllä ravintoaineella on kofaktorin (cofactor role) tehtävät. Voidaan myös mitata soluista ja kehon nesteistä ravintoaineitten pitoisuuksia kudosvarastojen ( tissue stores). mittana. Puuteoireita tai toiminnanhäiriöita yleensä liittyy mataliin aktiivisuuksiin tai alentuneisiin pitoisuuksiin.
Lisäksi on mahdollista mitata intervallia, väliä, joka esiintyy ilmeisten puuteoireitten ( manifest deficiency) ja sellaisen optimaalisen saannin (optimal intake level) välillä, missä kliiniset oireet ovat epämääräisiä tai niitä ei esiinny ollenkaan. Sellaista sanotaan subkliiniseksi tai marginaaliseksi puutteeksi tai biokemialliseksi puutteeksi ( biochemical deficiency). Mutta tällaisia merkitsijöitä on olemassa vain muutamille ravintoaineille kuten D-vitamiinille, raudalle, foolihapolle ja B12-vitamiinille.

• SIIRTYMÄVAIHEET ( transitional phase)

Normaalisti esiintyy SIIRTYMÄVAIHETTA (transitional phase) hyvin matalan saannin puutetilasta optimaalin vaiheen kautta hyvin runsaan saannin myrkkyvaikutuksiin. On havaittu siirtymävaihetta myös ilmiselvistä toksisista vaikutuksista ( overt toxic effects) , joita hyvin suuri saanti aiheuttaa lievempiin haittavaikutuksien( milder adverse effects) ilmenemisiin, jos annos on vähempi.

• Tarve (AR, EAR); Alin saanti (LI); Suositeltu saanti(RI)

TARVE (requirement, AR) ei ole aina selkeästi määritelty ja siksi se onkin hankalasti käsiteltävä seikka. Ravitsemuksellinen tarve pitäisi määritellä sellaisena imeytyneenä ravintoainemääränä, mikä tarvitaan estämään kliinisiä puuteoireita tai määränä, joka ylläpitää tyydyttävät kehovarastot ja kudosten toiminnot. Tavallisesti TARVE tarkoittaa ravintoaineen pienintä määrää, mikä tarvitaan estämään riittämätöntä ravitsemusta, mikä riippuu ao ravintoaineen riittämättömästä saannista, riittämätön ravitsemus tässä yhteydessä arvioidaan kliinisistä merkeistä tai oireista ja (tai) biokemiallisista ja fysiologisista parametreistä. Todellisuudessa tarpeelle ei ole mitään kiinteää pistettä, pikemminkin siirtymävaiheita ravintoaineen matalan saannin aiheuttamasta ilmiselvästä puuteoireistosta ja biokemiallisesti todettavista matalista kehovarastoista kohti optimaalista, hyvää kudospitoisuutta.
Ravintoaineen tarve väestössä voidaankin kuvata kertyvänä annosvastesuhteena ( cumulated dose-response relationship).

NNR kirjassa käytetään termiä KESKIMÄÄRÄINEN TARVE (Average requirement, AR; Estimated Average Requirement, EAR) (S. 30)
ja se määrittää ravintoaineen sen saannin, mikä edustaa tietyn määritellyn ihmisryhmän keskimääräistä tarvetta.
Myös EU SCF käyttää samaa termiä AR. Brittiläiset ja US-suositukset käyttävät termiä Arvioitu AR, Estimated Average Requirement, (EAR).

ALIN SAANTI (Lower level of Intake) on puuteraja.(S. 30 )
NNR tarkoittaa alimmalla saantitasolla ( Lower level of Intake, LI) sellaista tasoa, jonka alle jäävä saanti voisi johtaa puuteoireisiin joillain yksilöillä. Täten LI-tason määrääminen perustetaan yksilöistä tehtyihin havaintoihin ja useassa kohtaa erilaisiin kriteereihin kuin keskimääräinen tarve (AR).

SUOSITELTU SAANTI (Recommended Intake, RI) (S. 30)
NNR-terminologiassa viittaa siihen ravintoaineen määrään, mikä nykyisen tietämyksen mukaan, voi kattaa tunnetun tarpeen (requirement) ja ylläpitää hyvää ravitsemuksellista statusta (nutritional status) käytännöllisesti katsoen kaikilla terveillä yksilöillä.
Tämä määritelmä vastaa muitten asiantuntijakomiteoitten määritelmiä kuten US RDA ( Recommended Dietary Allowance), Brittiläiset Population Reference Intake, EU SCF ( Scientific Committee on Food) komitean Reference Nutrient Intake (RNI) ja FAO/WHO suositukset.

Selektiiviset kriteerit, joilla määritellään keskimääräinen tarve ( average requirement, AR) ( s.31)
on yleensä perustettu niille biokemiallisille merkitsijöille jotka kuvaavat adekvaattia ravitsemuksellista tilaa, statusta. EIKÄ niille määrille, jotka riittäisivät estämään kliinisiä puuteoireita. Monessa yhteydessä on otettu myös huomioon, mikä preventiivinen tai interaktiovaikutus muilla ravitsemuksellisilla tekijöillä on.
Esimerkkejä tällaisesta on seuraavat: C-vitamiini, askorbiinihappo, lisää raudan imeytymistä. Folaatti vaikuttaa veren homocysteiiniaminohapon (P-Hcy) pitoisuuteen. Suositellut tasot on tässä yhteydessä asetettu optimaalisena tai riittävänä tasona (optimal and sufficient levels). Tällainen on sovellutettavissa miltei kaikkiin niihin ravintoaineisiin, joita NNR 2004 mainitsee.

RAVINTOAINETTA LÄÄKKEENÄ. FARMAKOLOGINEN VAIKUTUS( s. 31)

Tiettyjen vitamiinien ja mineraalien suuret määrät voivat omata farmakologisia vaikutuksia, jotka ovat erilaisia kuin niiden primäärit ravitsemukselliset vaikutukset. Yleensä tällöin on kyse sellaisista määristä, mihin tavallisella ravinnolla ei voi edes yltää.
ESIM: Nikotiinihapon suuria määriä on käytetty lääkkeellisesti lipidejä alentavan vaikutuksen takia.
D2-vitamiinin suuria määriä on käytetty hyperparathyreoidismin hoitoon.
E-vitamiinin suuria määriä on käytetty katkokävelyn (claudicatio intermittens) hoitoon. Fluoridin vaikutus kariesta vastaan on lähinnä farmakologinen eikä niinkään nutritionaalinen. Tämän kaltaisia farmakologisia vaikutuksia ei ole otettu huomioon asetettaessa suositeltua saantia ( Recommended Intake, RI).

SUOSITELTU MÄÄRÄ JA SYÖTY MÄÄRÄ (s. 32)

Suositeltu saanti (RI) korreloi siihen määrään, mikä todellisuudessa syödään, mikä tarkoittaa sitä, että on otettava huomioon ravinnon suunnitteluvaiheessa elintarvikkeen käsittelyssä ja laitossa katoavat ravintoainemäärät. Suositeltu saanti viittaa pitkähkönä aikana kuten yhtenä viikkona jossain ryhmässä keskimäärin päivää kohti saatuun ravintoainemäärään.
Keho voi sopeutua ja säästää ravintoaineita, kun saanti on alempi kuin välitön tarve ( immediate requirement). Varastoimiskyky vaihtelee ja on korkeimmillaan rasvaliukoisille vitamiineille (jopa useita kuukausia) ja vesiliukoisille, kuten B-vitamiineille keskim. noin kuukauden, jos ne puuttuvat täysin dieetistä. (B12-vitamiini on poikkeus. Sen varastot kestävät vuosia terveillä).

ON SYYTÄ EROTTAA KÄSITTEET RAVINTOAINEEN TARVE ( average requirement for nutrient,AR) ja SUOSITELTU SAANTI ( recommended intake, RI)
On tärkeää tietää erot eri ravintoaineiden keskimääräisen tarpeen (AR) ja niiden suositellun saannin (RI) välillä.
Suositeltu saanti (RI) käsittää enemmän kuin keskimääräisen yksilön pelkän tarpeen ja kattaa yleensä väestöryhmän enemmistön tarpeen yksilölliset eroavuudetkin kattaen. Riippuen kriteereistä, joiden mukaan AR on asetettu, AR- ja RI- tasojen välinen marginaali vaihtelee.
Joillekin ravintoaineille, joiden tarpeen variaatio tunnetaan, sovelletaan statistista mittaa 2SD, ( 2 standardipoikkeamaa), mikä kattaa variaatiot. Muille ravintoaineille perustuu marginaali sellaisiin tekijöihin kuin metabolinen vaihtuvuus (turn over), kehoaltaan koko, interaktio muitten ravintotekijöitten kanssa ja biologinen saatavuus.
Yleensä suositukset kattavat lisääntyneet tarpeet esim lyhytkestoisen tulehduksen tai lääkehoidon aikaisen tarpeen nousun. On tärkeä huomata, että suositukset on määritelty terveille henkilöille. Sen takia suositellut määrät eivät ole riittäviä, jos tulehdukset pitkittyvät tai jos on malabsorptiotila tai useissa aineenvaihdunnallisissa häiriötiloissa tai hoidettaessa henkilöitä, joiden ravitsemuksellinen status on riittämätön.

Lopuksi voi sanoa, että suositukset jonkin yksittäisen ravintoaineen osalta ovat yleensä sovellutettavissa vain , jos muitten ravintoaineitten ja energian saanti on samalla kunnossa.

• SUOSITUSTEN KANSANVÄLISET NÄKÖKOHDAT: eroja ja samankaltaisuuksia

On korostettava, että suositukset eivät ole mitään mitattavissa olevia kvantiteetteja traditionaalisen tieteen mielessä. Ne ovat tuloksia kvantitatiivistia ja kvalitatiivistista monipuolisista arvioista (estimations and evaluations), jotka perustuvat olemassa olevaan tietoon ihmisen ravitsemuksellisista tarpeista ja terveydestä. Sen takia ne eivät ole muuttumatonta staattista tietoa, vaan niitä on päivitettävä jatkuvasti uudistuvan tiedon mukaan.

Jotkut ravintoaineet tai ravintotekijät voivat vaikuttaa muitten ravintoaineitten absorptioon, metaboliaan tai eritykseen. Dieetin koostumus sinänsä voi vaikuttaa siihen määrään, mitä jotain ravinnetta on saatava, että tarve tulee katetuksi. Jokaista ravintotekijää on pohdittava kaikissa sen mahdollisissa interaktioissa. Tämä voi johtaa jokseenkin erilaisiin suosituksiin eri puolilla maailmaa dieetin koostumuksesta riippuen.

Eri maitten toisistaan poikkeaville suosituksille on taustasyynä väestörakenteen ja ravintotottumusten erot. Mutta tieteellisten tulosten tulkinnoistakin voi johtua eroavuuksia, samoin suosituksien päivitystiheydestä. Samassakin maassakin voi suositukset eri versioitten välillä hieman poiketa toisistaan. Kaikesta yllämainitusta huolimatta suositukset ovat hämmästyttävän samantapaisia kautta maailman.

• VITAMIINIEN ja MINERAALIEN (MIKRONUTRIENTTIEN) ESSENTIELLISYYDEN KRITEEREISTÄ ( S. 33)
  

Päinvastoin kuin yleisesti luullaan ei ole olemassa mitään yleistä ja yksimielistä käsitystä siitä, mitkä pienravinteet ja hivenaineet MIKRONUTRIENTIT on luokiteltava essentielleiksi. Tämä yksimielisyyden puute heijastuu eri maitten elintarvikkeita koskeviin säädöksiin, lähinnä sallittuja hivenaineita käsitteleviin.
ESIM. USA:ssa vanadiini (V, vanadium) on sallittu ravintolisä, mutta Euroopassa ei sallita sitä. Englannissa boori (B, Boron) ja (kts.->) germanium (Ge) sallitaan, mutta toistaiseksi ei muualla Euroopassa.

Klassiset kriteerit ja edellytykset ravintoaineen määrittelyssä ihmiselle essentielliksi on,
a) että ravintoaineen biologinen funktio ihmisessä tunnetaan ja
b) henkilö, jolla on muuten aivan adekvaatti dieetti, alkaa kärsiä puuteoiretta a.o. ravintoaineesta tai hänellä on alentunut biologinen aktiviteetti a.o. ravintoaineen riittämättömän dietäärisen saannin takia tai sen endogeenisen tuoton riittämättömyyden takia ja
c) että henkilöltä katoaa puuteoireet, kun kyseessä olevaa ravintoainetta lisätään dieettiin.

CODEX ALIMENTARIUS
määrittelee essentiellin ravintoaineen seuraavasti:
Essentielli on mikä tahansa ravintoaine, jota normaalisti nautitaan ravinnossa ja jota tarvitaan kasvuun ja kehitykseen sekä terveen elämän ylläpitoon eikä sitä pystytä syntetisoimaan (muodostamaan) tarvittavia määriä ihmiskehossa.
(ESIM. Koska markkinataloudellisesti jokin aine myy paremmin, jos sitä kutsutaan vitamiiniksi, useita flavonoideja myytiin vitamiininimellä virallisesti hyväksyttyinä vuoteen 1964 asti; joissain tuotteissa niitä on vieläkin, mutta sellainen on virheellistä nimitystä. Useita vuosikymmeniä myytiin suuria määriä vitamiini B13, B15 ja B17 (laetrile), kunnes ne todettiin suorastaan toksisiksi! Nämä aineet EIVÄT täytä mitenkään vitamiinin kriteerejä!).

ESSENTIELLIT ja EPÄESSENTIELLIT
Essentiellin aineen kriteerien mukaan näyttää yksimielisyys olevan vahva siitä, mitkä yhdisteet kuuluvat nykyiseen vitamiiniryhmään ja pääasiallisiin mineraaleihin. On kuitenkin ristiriitoja hivenaineitten (trace elements) suhteen, mitkä niistä olisi katsottava essentielleiksi. Tämä johtuu osaksi siitä historiallisen ja tieteellisen prosessin vaatimuksesta, joita alkuaineitten on käytävä läpi, ennen kuin niitä voidaan pitää essentielleinä. Imettäväiskehoissa tavataan essentielleiksi hyväksyttyjä alkuaineita, mutta myös pieniä määriä sellaisia alkuaineita, jotka muodostavat ison prosentin periodisen taulukon alkuaineista, mutta toistaiseksi katsotaan ihmiselle epäessentielleiksi. Jollekin tällaiselle alkuaineelle onkin olemassa oletettuja (hypoteettisia) funktioita ja eräitä asioita on rajoitetussa määrin eläinkokeillakin jo varmistettu, mutta ei vielä ihmisissä. Vasta kun selkeät puuteoireet tai alentuneet biokemialliset aktiivisuudet havaitaan, tiedemiehet tulevat hyväksymään ajatuksen jonkin alkuaineen essentiellisyydestä. Kestihän 22 vuotta ennenkuin varmistettiin, että seleeni (Kts.->seleeni (Se) oli rotissa essentielli ( 1958) ja sitten sen essentiellisyys ihmisille vahvistui vuonna 1980. Samanlaista historiaa on ollut sinkillä (Kts.-> sinkki Zn), kromilla (Kts. ->kromi Cr). Tietyillä eläimillä voi tulla esiin puutosoireita, kun dieetistä puuttuu arseeni (As), boori (B), bromi ( Br), litium (Li, lithium), pii (Si, siliconum), tina (Sn, stannium) ja vanadiini (V, vanadinum). Jossain määrin on voitu jo keksiä, mitä funktioita näillä alkuaineilla kehossa on. Siitä huolimatta niin kauan kuin ihmisellä ei ole voitu osoittaa spesifistä biokemiallista funktiota (a) tai selviä puutosoireita (b,c), näitä alkuaineita ei voi globaalisti hyväksyä essentielleiksi alkuaineiksi.

Tässä NNR2004 - versiossa koetetaan selventää sitä epävarmuutta, mikä on vallitsemassa muutamien hivenaineiden suhteen, esim kappaleissa, jotka käsittelevät kromia (Cr), mangaania (Mn) ja molybdeeniä (Mo)- nimittäin niille ei anneta mitään suosituksia, vaikka on jo käynyt selväksi, että ne kuuluvat ihmisille essentielleihin hivenaineisiin edellä mainittujen kriteerien (a) perusteella. Niin kauan kun kriteerit (b) ja (c) täyttävä runsas todistusaineisto vielä puuttuu, pidätytään näiden ravintoaineiden suositusten ( recommendations) antamisesta.

Näiden MIKRONUTRIENTTIEN suositeltu saanti voi toteutua ilman ylimääräisiä rikastuksia tai ravintolisiä edellyttäen, että ravinto kokonaisuudessaan on myös monipuolista ja energiatarpeen kattavaa. Poikkeuksina on kuitenkin jodin saanti paikoitellen, fertiili-ikäisten naisten raudan saanti ja lasten sekä ikääntyneitten D-vitamiinin saanti.

• ENERGIAN SAANNIN VIITEARVOISTA (MAKRONUTRIENTTIEN, ENERGIA-AINEIDEN OSUUS).

On tärkeä ja olennainen ero ENERGIAN (makronutrienttien) saannin suositusten ja RAVINTOAINEITTEN (mikronutrienttien) saannin suositusten välillä. Vitamiinien ja eräiden mineraalien suosituksia voidaan antaa suurin marginaalein, koska imeytyminen voi olla rajoittunutta tai liikamäärät häviävät pilkkoutumalla tai hajoamalla tai erittymällä. Sen takia ravintoaineiden suositukset ( recommendations, RI) ylittävät absoluuttisen tarpeen ( absolute requirements) pitemmän ajanjakson puitteissa. Mutta näin ei ole energiasuositusten suhteen.
JOS energian saanti (energy intake)( makronturienttien saanti) ylittää energian kulutuksen (energy expenditure), pitemmän ajanjakson puitteissa kehittyy YLIPAINOA. Toisaalta, jos energian saanti on alempi kuin energian kulutus, tyhjenee kehovarastot asteittain, LAIHDUTAAN. On olemassa mekanismeja, jotka avustavat kehoa säästämään energiaa silloin, kun energian saanti on matala ja lisäämään energian kulutusta, kun energian saanti on korkea. Kuitenkin nykyinen tietämys näistä säätelymekanismeista on jokseenkin rajoitettua. NNR käyttää termiä viitearvo (reference value), jolla tarkoitetaan tietyn yksilöryhmän arvioitua energian tarvetta ( estimated energy requirement), kun a.o. yksilöillä on vastaava kehon koko ( paino, pituus), ikä (v), sukupuoli ja aktiivisuuden taso (PAL) ( Tästä on taulukoitua tietoa).

Kts. MAKRONUTRIENTTIEN SUOSITUKSET:
( jatkuu Kpl. 3 loppuosa)
12.2.2009 15:36
päivitys 15.5. 2010 LB