(3) Proteiini. Tarve ja Saantisuositus

NNR2004 Protein Kappale 13. Sivut 199- 208
ISBN92- 893-1062-6. .

(1) Tausta ( S 199) Aminohapoista
(2) Fysiologia ja aineenvaihdunta ( S. 199-201) Aminohapoista ja typestä
(3) Tarve ja suositeltu saanti ( S. 201-204)
Aikuiset ( S. 201- 202)
Proteiini ja fyysinen treenaus. PAL. Urheilijat (S.202- 203)
Iäkkäät ( S. 203- 204)
Vauvat ja lapset. (S. 204- 205)
Raskaanaolevat ja imettävät ((S. 205- 206)
(4)
Ylin hyväksyttävä saanti (S. 206- 207)
Ravintolähteet ja saanti (S. 207-208)

• Proteiinin tarve (AR) ja suositeltu saanti (RI)
  

FAO/WHO/UNU määrittelee proteiinin tarpeen (AR), sen alimman proteiinitarpeen mukaan mikä tasapainottaa kehon typpikatoja yksilöllä, jonka fyysinen aktiviteetti on kohtalaista ja energiansaanti tasapainoista.
FAO/WHO/UNU asettaaa keskimääräiseksi päivittäiseksi hyvänlaatuisen proteiinin tarpeeksi aikuiselle 0.6 grammaa painokiloa kohden. Tämä perustuu lyhyen jakson( 1-2 viikon) ja pitkänjakson (1-3 kuukauden) typpitasapainotutkimuksiin.

Proteiinintarpeet ja erityisesti aminohappojen tarpeet ovat ankarien väittelyjen kohteena edelleen. Erimielisyydet kohdistuvat lähinnä proteiinin laatuun pikemminkin kuin määrään, koska sekä ravintoproteiinin että essentiellien aminohappojen saannit ovat teollistuneissa maissa paljonriittäviä määriä runsaampia. Typpitasapainon mittausta pidetään melko epätarkkana menetelmänä, mutta rajoituksistaan huolimatta typpitasapaino on mittausmetodina kuitenkin päätekniikka arvioitaessa minimaalisia proteiinitarpeita suhteellisen lyhytaikaisissa tutkimuksissa.
On uudempikin tekniikka, jossa käytetään merkitsijäaineen (tracer) tasapainoa aminohappojen tarpeen määrittämisen ja tästä saadaan viitteitä paljon suuremmista tarpeistä, mitä FAO/WHO/UNU ovat esittäneet.
Millward et Rivers ovat ehdotaneet harkittavaksi diurnaalista syklistä mallia, jossa kombinoitaisiin typpitasapainon ja aminohappojen merkitsijäainetasapainon tutkimukset. Rajoituksensa on myös metodilla, jossa tehdään tarpeista johtopäätökset aminohappojen oksidaatiosta käsin (tracer balance method).

Proteiininvaje johtaa kehossa turvotuksiin (oedema), lihasheikkouteen ja hiusten sekä ihon muutoksiin. proteiinin puute useinkin liittyy yleisen energian puuteeseen( (Protein Energy Malnutrition, PEM) ja muitten ravintoaineitten vajeisiin (yleinen ravitsemuksellinen vaje ( general nutritional deficiency).
Tällä hetkellä ei ole mitään spesifistä proteiinivajeen merkitsijää, indikaattoria ( paitsi "terve talonpoikaisjärki").
Proteiinin ja energian vajeen (PEM) yleinen esiintyvyys( prevalence) on lähes 28% 5000 ruotsalaispotilaan joukossa tutkimusten mukaan. Näissä tutkimuksissa on selvitelty antropometrisiä seikkoja kuten kehonpainoindeksi (BMI) ja ihopoimut (skinfolds).

• Aikuisten proteiinin tarve ja saantisuositus
  

FAO/WHO/UNU antaa hyvänlaatuisen proteiinin päivittäiseksi saantisuositukseksi aikuisille 0.75 grammaa painokiloa kohden. Tämä perustuu arvioituun keskimääräiseen tarpeeseen (estimated average requirement, EAR) 0.6 grammaa painokiloa kohden päivässä + kaksi standardipoikkemaa SD ( 2 x 12.5%) kattamaan yksilöllisiä eroavuuksia.

2002_US proteiinisuositukset taas perustuvat typpitasapainotutkimusten meta-analyyseihin ja käyttävät proteiinitarpeen EAR-lukemana 0.65 grammaa ja saantisuosituslukemana RDA 0.83 grammaa hyvänlaatuista proteiinia päivässä terveille aikuisille - erottamatta mitenkään aikuisten ikää tai sukupuolta.

Ja edelleen: FNB2002 suosittelee proteiinille hyväksyttävät viitearvorajat AMDR) arvon: Päivän energiasta saa olla proteiinia 10 - 35 E% (energiaprosenttia)
( Acceptable Macronutrient Distribution Range).

Kylläisyysvaikutus (satiety)
Proteiinin nauttimisesta on havaittu seuraavan suurempaa kylläisyyden tunnetta kuin hiilihydraatin ja rasvan nauttimisen jälkeen, mutta ei johdonmukaisesti kuitenkaan.
On muuan meta-analyysi vahvasti proteiinipitoisen ja samalla matalahiilihydraattisen dieetin vaikutuksesta painonlaskuun: painon lasku assosioitui alentuneeseen energian saantiin eikä ravinnon makronutrienttien koostumukseen.

Energian saannin ollessa viitearvoissaan proteiininsaanti 0.8 grammaa painokiloa kohden vastaisi 8-10 E% ( energiaprosenttia) proteiinista. Useimmissa elintarvikkeissa on proteiinipitoisuus alle 10 E%. Pohjoismaisessa ravinnossa keskimääräinen proteiinin saanti on tasoa 14- 18 E%.

Mitä tulee pohjoismaisiin ravintotottumuksiin on suositeltavaa että proteiinin saanti olisi luokkaa 10- 20 E%. Suunniteltaessa ravintoa suuremmille ryhmille käytetään proteiinin saantisuositukseksi 15 E%.
Ravintoa suunniteltaessa on otettava huomioon sellaiset dieetit, joissa energian Kokonaisarvo on pieni, alle 6.5 MJ ( alle 1550 kcal), sillä niin ollen täytyy proteiinin osuuden olla yli 15 E%. (Kommentti: Jos proteiinin osuus menee vajeen puolelle, seuraa turvotusta ja makuuhaavoja potilaille).

• Proteiinin tarve ja fyysinen treenaus

Edelleen on jonkin verran ristiriitainen käsitystä proteiinin tarpeen noususta ankaran treenauksen takia.
Fyysinen treenaus johtaa lihaksen proteiinioksidaatioon lisääntymiseen absoluuttisin termein sanottuna. Mutta proteiinin osuus energiaksi muuttamisessa on huomattavasti vähentynyt verrattuna (prioritoitoitujen)r asvan ja hiilihydraattien energiaksi muuttamisiin. Koska keho antaa energian tarpeitten kattamisessa eri energia-aineille etusijaa (prioriteettia)- niin vaikka proteiinin vaihtuvuus olisikin lisääntynyt treenissä, pitää olla varmistautunut siitä, että energian tarve on ensin katettu ennenkuin aletaan väitellä proteiinin tarpeen kasvusta fyysisen treenin aikana.
Kriittinen analyysi treenaajien proteiinitarpeen lisääntymistä osoittavien tutkimusten taustatiedoista viittaa energiatarpeitten kattamattomuuteen.

Lienee kolme olennaista syytä, jotka voivat nostaa proteiinin vaadetta fyysisen treenin aikana:(1) Treenauksesta kehittyy lisää lihasmassaa. (2) Lihaskudosta pilkkoutuu enemmän ja proteiinien vaihtuvuus kasvaa kovan lihastreenin aikana, varsinkin kestotreenauksissa. (3) Lihasproteiiniperäinen glukoneogeneesi käynnistyy, jos energian tarve ei ole katettu. Tämä on lihaksen kataboliaa ja negatiivista typpitasapainoa.

Urheilijoilla saattaa olla raskaassa treenauksessa päivittäinen proteiinintarve niinkin korkea kuin 1.4 - 1.8 grammaa hyvänlaatuista proteiinia painokiloa kohden. Tähän tulokseen on tultu sekä typpitasapainotekniikalla että stabiilien isotooppien tekniikalla.
Fyysisten treenien lyhytaikaisissa tutkimuksissa ei kuitenkaan ole saatu seuraavia pitkäaikaistutkimuksissa stabiileilla isotoopeilla havaittua huomiota esiin: On viitettä homeostaattisen vasteen olemassaolosta kehoproteiinien säilymisessä. Nimittäin havaittiin merkatun leusiiniaminohapon (L, Leu) oksidaation vähenemää treenauksen jälkeisen toipumisvaiheen aikana.
Tästä siis voidaan johdonmukaisesti ajatella, ettei urheilijan treeninaikaisen proteiinin vaihtuvuuden (turn over) lisääntyminen välttämättä merkitse proteiinin tarpeen ( need) lisääntymää 24- tunnin jakson aikana, koska proteiinin hyödyntäminen treenauksesta johtuen lienee parempaa ja tehokkaampaa.

Kuitenkin vaikka fyysinen treenaus kaksinkertaistaisikin päivittäiset proteiinintarpeet
(mihin aiemmat tutkimukset ovat viitanneet), päivittäiset energian tarpeetkin olisivat suuret ( mikä tarkoittaa proteiinin absol. osuuden nousua jo E% mukaan tasapainotetulla energialla). Sentakia vaihtelevaa sekaravintoa käyttävien urheilijoitten lisäproteiinin käytölle ei ole mitään tieteellistä tukea.

Proteiinin saantisuositus aikuiselle on 10- 20 E% ja tämä on myös suositus urheilijoille, sillä nykyisissä ravintosuositukseissa ei anneta mitään erityisiä proteiini- ohjeita fyysisen aktiivisuuden tason (PAL, physical activity level ) suhteen ( paitsi se että energian saannin tulee vastata fysikaalisen aktiivisuuden tasoa).

• Iäkkäiden henkilöiden proteiinin tarve ja saantisuositus
  

Iäkkäämmillä on useammin kroonisia tauteja aiheuttamassa aksoittaisia kehoproteiinin katoja kuumeessa tai pelkästään huonosta ruokahalusta. Nämä menetykset on korvattava ravintoteitse , mikä tarkoittaa ravintoproteiinin lisätarvetta. Lisäksi vielä ikääntyessä tapahtuu korkeaikäisillä asteittaista sarkopeniaa, rasvattoman kehon osan painon laskua ( lean body mass) suuruudeltaan 0.5 mg N painokiloa kohden päivässä. Tämä ei johdu ainoastaan vähentyneestä fyysisestä aktiivisuudesta.

Vuonna 1985 FAO/WHO/UNU päättelivät, ettei terveitten iäkkäämpien henkilöitten proteiinitarpeet ainakaan olleet vähempiä kuin nuorten aikuistenkaan ja itse asiassa heidän proteiinitarpeensa olivat suuremmatkin kuin nuorilla aikuisilla suhteessa rasvattomaan kehon painoon, "koska iäkkäämmillä tapahtuva tehottomampi proteiinin hyödyntäminen on hyväksytty tosiasia". Kuitenkin tuon "hyväksytyn tosiasian" perusteet ovat epäselviä, koska ylipäätänsä tiedetään niin vähän ihmisen proteiinin hyödyntämisen määrästä ja säätymisestä. Aiempien tasapainotutkimusten mukaan iäkkäämpien proteiinin riittäväksi päivittäiseksi saantisuositukseksi on asetettu 0.8 grammaa painokiloa kohden- ja tätä toiset asiantuntijat puoltavat, toiset kyseenalaistavat.
Lyhytaikaisista typpitasapainotutkimuksista tehdyn retrospektiivisen uuden analyysin mukaan on tultu johtopäätökseen, ettei mainittu saantisuositus olisikaan riittävä, mutta on tämänkin johtopäätöksen kyseenalaistajia. Aika uusien pitkän jakson typpitasapainotutkimusten perusteella proteiinitarpeet olisivat 0.8 gramman tasolla tai hieman sen yläpuolella. Vain kahdessa tutkimuksessa oli erityisesti pohdittu, missä määrin ikään liittyvät muutokset vaikuttaisivat nuorempien ja vanhempien yksilöitten proteiinin tarpeisiin eikä havaittu eroja.

Sitten muuan tuoreehko tasapainotutkimus antoi viitettä terveitten iäkkäämpien yksilöitten ravintoproteiinin vähemmistä metabolisista tarpeista proteiinien hyväksikäytön ollessa samalla merkitsevästi huonontumatta ja täten keskimäärin ilmeisesti nuorten proteiinitarvetta alemmasta proteiinintarpeesta.
Rand et al tekivät meta-analyysin eivätkä löytäneet mitään iästä johtuvia eroja proteiin tarpeessa tai suosituksissa yli 51 vuotiaille.
Täten havaitaan ristiriitaisuutta tiedoissa, joista asetetaan iäkkäämpien henkilöiden keskimääräinen proteiinin tarve (AR) ja ehdotettu turvallinen ja riittävä proteiinin saanti (RI).
Proteiinin saantisuositus on kuten aikuisille yleensä , siis 10- 20 E% ( energiaprosenttia).
Suunniteltaessa dieettejä iäkkäämpien henkilöiden ryhmille, joiden energian saanti on hyvin matala , alle 6.5 MJ ( alle 1550 kcal), proteiinin saannin pitäisi olla vähintäin 1.0 grammaa proteiinia painokiloa kohden päivässä.

( Kommentti: Tällaisia energiatarpeita on pienikokoisilla vuodepotilailla, joiden fyysinen aktiviteetti lähenee 1.1 tasoa, siis energia on hieman yli perusaineenvaihdunnan. Fyysisen aktiviteetin taso PAL, on perusaineenvaihdunnan vaatiman energian kerroin).

• Vauvojen jalasten proteiinin tarve ja saantisuositus

Vauvojen ja lasten proteiininsaantisuositukset perustuvat keinotekoisiin menetelmiin. Laskelmat perustetaan arvioihin proteiinitasapainon ylläpitoon ja kasvuun tarvittavista määristä, ravintoproteiinin kehonproteiineiksi muuttumisen tehokkuudesta ja yksilön kasvuajan aikaisiin sisäisiin variaatioihin.
On kuitenkin huomattavasti väittelyä ensimmäisen ikävuoden laskelmiin sopivista arvoista, mistä sitten johtuu paljonkin toisistaan erkanevia proteiinin saantisuosituksia ensimmäiselle ikävuodelle, erityisesti kuudelle ensi kuukaudelle.

2002US suositukset esittävät riittäväksi proteiinin saanniksi ( Adequate Intake, AI) koko 0- 6 ensi kuukauden jaksoksi 1.52 grammaa proteiinia painokiloa kohden päivässä ja RDA ( Recommended Daily Allowance) päivittäinen saantisuositus 6- 12 kuukauden iässä on 1.5 grammaa proteiinia painokiloa kohden päivässä.

Vertauskohteena FAO/ WHO/UNU 1985 esittävät revidoidut arviot. Niissä lasketaan ensimmäisen kuukauden lukemasta 2.7 grammaa proteiinia painokiloa kohden asteittain lukemaan 1.0 grammaa painokiloa kohden, mikä on suositus 6 - 12 kuukauden ikäjakson aikana. Näitä lukemia käytti NNR 1996.

NNR2004 ei taas anna mitään erityisiä suosituksia riittävään proteiinin saantiin vauvan ensimmäisen 6 kuukauden osalta. Sinä aikana vauvat savat joko rintamaitoa tai vauvan syöttökaavan mukaista ru9kaa. Täysiaikaisena syntynyt vauva saa rintamaidossa riittävän proteiinimäärän ja EU direktiivi on säätänyt vauvansyöttökaavion proteiinipitoisuuden. Vallitsevan direktiivin (91/321/ EEC) vauvansyöttökaavan proteiinipitoisuus pitäisi olla lukemiltaan väliä 0.45 g - 0.7 g / 100 kJ energiaa.
Ikäryhmissä 6- 11 kuukautta ja 1- 1.9 vuotta uudet riittävän saannin (Adequate Intake, AI) suositukset ovat samat NNR 2004 ja NNR 1996 laitoksissa perustuen FAO/WHO/UNU 1985:ssa annettujen lukemien revidoituihin arvioihin. Nämä arviot ovat lähellä muuista Euroopan maista saatuja uusia arvoja.

Nykyisissä suosituksissa on yhteissopimus 2 - 18 vuotiaitten kehon painoa koskevista arvoista, joita myös on käytetty asetettaessa nykyisiä riittävän saannin ( Adequate Intake, AI) suosituksia.
Kun tiedetään ikä ja onko kyseeessä tyttö vai poika, voidaan laskea keskimääräinen energian tarve ( average energy requirement) - tästä voidaan laskea proteiinin energiaprosenttia (E%) käyttäen se suositeltu proteiinin(RI) saanti, mikä kattaa riittävän proteiinin (AI) saannin.
Kuuden kuukauden iässä tämä proteiinin (AI) energiaosuus on 5.3 E% ja sitten laskee kahden vuoden ikään 4.3 E%:iin. Sen jälkeen nousee asteittain 7.3 E%:iin pojilla ja 8.7 E%:iin tytöillä 17 vuoden iässä.

Ensimmäisten 1-2 vuoden aikana proteiinin E% lisääntyy huomattavasti, kun vauva aseittain siirtyy rintamaidosta (proteiinin osalta E% noin 5) tyypilliseen kotiväkensä ravintoon, jonka E% proteiinin osalta on noin 15 E%. Keskimääräinen proteiinin E% 12 kuukauden iässä joissakin tietyissä Euroopan maissa on aika korkea, jopa 15E%- 19.5 E% välillä.

NNR 1996 esittää suositelluksi proteiinin saanniksi 6- 11 kuukauden iässä
7- 10 E%( energiaprosenttia).
Mutta nykyinen pohjoismainen laitos NNR2004 laajensi tätä suositusta 7- 15 E%:iin ( energiaprosenttiin), sillä hyvin harva vauva vauva-aikansa lopulla käyttää proteiinienergiaa alle 10E% ( energiaprosentin) ja samalla myös tasapainotetaan rasva-aineitten E%:ssa tapahtuvaa laskua, mitä NNR suosittaa tässä iässä.

Ikäjaksolle 12- 23 kuukautta suositellaan NNR2004 ja NNR 1996 painoksissa samaa proteiinienergiaprosenttia (E%) eli 10- 15 E% .

Riittävä proteiinin saanti ( Adequate protein intake, AI)) vauvoilla ja lapsilla voidaan antaa myös taulukoituna ja grammaa painokiloa kohden
IKÄ 6- 11 kuukautta: proteiinin tarve 1.1 grammaa painokiloakohden vuorokaudessa.
IKÄ 12- 23 kuukautta: proteiinin tarve 1.0 grammaa painokiloa kohden päivässä
IKÄ 2- 17 vuotta: proteiinin tarve 0.9 grammaa painokiloa kohden päivässä.

• Raskaana olevien ja imettävien proteiinin tarve (AI)ja saantisuositus (RI)

Raskauden kuluessa keskimääräinen valkuaisaineen tarve nousee, koska sitä asettuu äidistä peräisin oelvaiin kudoksiin, vereen, kohtuun, rintoihin ja sikiöperäisiin kudoksiin sekä istukkaan (placenta). Tuoreitten tutkimuksien mukaan on korrelaatiota myöhäisraskauden vähäproteiinisen ravinnon ja huonontuneen istukan ja sikiökasvun välillä. FNB suositteleekin naiselle 25 grammaa extraproteiinia raskauden II ja III jakson aikana lisättynä siihen proteiinisuositukseen, mikä hänellä oli ennen raskauden alkamista tai proteiinia , mikä lasketaan 1.1 grammaa kehonpainoa kohden.
Varhaisraskaudessa tapahtuu ilmeisiä typen(N) aineenvaihdunnan sopeutumismekanismeja, jotka saavat typpeä (N) ja proteiinia kertymään sekä odottavaan äitiin että sikiöön.
NNR1996 kirjassa oli lisättynä 6 grammaa proteiinia päivässä koko raskauden ajalta niihin suosituksiin, mitkä naisella ennen raskautta esiintyivät, kun oli tehty tarkennus proteiinin sulavuuden suhteen.
Pohjoismaisilla naisilla on keskimäärin runsas proteiinin saanti eikä monikaan nainen tarvitse raskauden ajaksi ravintoonsa proteiinilisiä. Koska raskauden I kolmanneksen aikana kokonaisenergian kulutus ( Total Energy Expenditure, TEE) muuttuu vain hieman ja painonmuutokset ovat vähäisiä, vain raskaudenn II ja III kolmanneksen aikana suositellaan lisäenergiaa ja lisäproteiinin saantia. Tämä lisäenergia 2004NNR:n mukaan on 1.5 MJ (360 kcal) raskauden II kolmanneksen aikana ja 2 MJ (480 kcal) raskauden III kolmanneksen aikana - siis yli sen energian, mitä nainen käytti ennen raskautta päivittäin.
Proteiinin saantisuositus 10- 20 E% kautta raskauden ajan antaa täten riittävästi proteiinia ja suositellaan raskaanaoleville.

Imetyksen aikana keskimääräinen proteiinin tarve nousee siinä suhteessa, mitä maidon osatekijät ja tilavuuskin ovat. Rintamaidon keskimääräinen proteiinipitoisuus ( typpi nitrogen N x 6.25) on arvioitu 1.1 grammaksio proteiinia 100 millilitrassa. Ensimmäisen kuukauden aikana proteiinipitoisuus on suurempi, noin 1.3 grammaa 100 millilitrassa. Naisen lisääntynyt proteiinin ja energian tarve perustuu rintamaidon keskimääräiseen volyymiin ja sisältöön.

FAO/WHO/UNU ehdottavat lisäproteiinin saantia 16 grammaa päivässä imetyksen kuuden ensimmäisen kuukauden aikana; seuraavien kuuden kuukauden aikana 12 grammaa lisäproteiinia päivässä ja sen jälkeen 11 grammaa lisäproteiinia.
FNB suosittelee 25 grammaa lisäproteiinia päivässä imetystä edeltävään energian saantisuositukseen tai 1.1. grammaa painokiloa kohden päivässä.

Naiselle joka täysaikaisesti imettää lastaan ja samalla menettää raskauden ajalta kehoon kertynyttä rasvakudosta noin 500 grammaa kuukaudessa, energian lisätarve on 1.8- 2.2 MJ. Lisäenergiassa 2.2 MJ oleva proteiinimäärä 20 grammaa merkitsisi 15 E% proteiinista tässä energialisässä.
Imettävälle naiselle pitäisi proteiinimäärän olla riittävää dieetissä, jossa on 10- 20 E% proteiinista, energiaan sisällytettynä mainittu noin 2 MJ:n lisäenergia.
Proteiininsaantisuositus (RI) imetyksen aikana on 10- 20 E% proteiinista.